Uusi hävikkiruokamyymälä vähentänyt jätettä yli 70 000 kiloa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi hävikkiruokamyymälä vähentänyt jätettä yli 70 000 kiloa

Kirkon Ulkomaanavun perustama myymälä on ylittänyt tavoitteensa, kertoo projektipäällikkö Else Hukkanen.

Ruokajäte

Maailmassa syntyy vuosittain noin 1,3 miljardia tonnia ruokajätettä. Kuva: Katie Campbell / EarthFix / CC BY-NC 2.0.

Suomen ensimmäinen hävikkiruokaan erikoistunut ruokakauppa WeFood on ylittänyt tavoitteensa. Ruokahävikkiä on vähennetty yli 70 000 kiloa kahdeksan ensimmäisen toimintakuukautensa aikana.

”Olemme todella tyytyväisiä WeFoodin vaikuttavuuteen, sillä alun perin tavoitteemme oli vähentää Suomessa esiintyvää hävikkiä 50 000 kilolla vuodessa”, kertoo projektipäällikkö Else Hukkanen tiedotteessa.

Suomessa on myyty aiemminkin hävikkiruokaa ravintoloissa ja verkossa, mutta Helsingissä toimiva, Kirkon Ulkomaanavun perustama WeFood on ensimmäinen varsinainen hävikkiruokamyymälä.

Se myy 30 eri tavarantoimittajan tarjoamia lahjoituksena saatuja tuotteita, jotka muuten olisivat päätyneet hävikkiin. Tuotteiden parasta ennen -päivä on lähestymässä tai ne ovat muulla tavalla kakkoslaatua, mutta ne ovat siitä huolimatta syömäkelpoisia.

Kaupan aloitusta varten kerättiin joukkorahoitusta, ja lisäksi se on saanut ympäristöministeriön tukea. Voitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön. Kauppa pyörii pääasiassa vapaaehtoisvoimin.

Noin kolmannes maailman ruuasta menee hukkaan. Suomessa ruokahävikin arvioidaan olevan 400–500 miljoonaa kiloa vuodessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia