Uusi hanke ehkäisemään romanien syrjäytymistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi hanke ehkäisemään romanien syrjäytymistä

Ihmisoikeusliiton hanke rakentuu pitkälle työkokemukselle romaniyhteisöjen parissa, sanoo projektipäällikkö Lisa Grans.

Ihmisoikeusliitto on aloittanut uuden romanihankkeen, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjintää ja voimaannuttaa jo syrjäytyneitä romaneita oman elämänhallinnan parantamiseksi ja heille kuuluvien ihmisoikeuksien toteutumiseksi.

Järjestön projektipäällikkö Lisa Gransin mukaan hanke on luonnollinen jatke Ihmisoikeusliiton toimintaa.

"Liitolla on jo pitkään ollut työtä romaniyhteisöjen kanssa. Sen kautta romaniyhteisöjen ajankohtaiset tarpeet ovat nousseet esille", Grans kuvailee.

Romaniprojektin painopisteenä on ruohojuuritason työ, johon kuuluu muun muassa pienryhmäkeskusteluja, yhteisötyöpajoja, romanijärjestöille tarjottavaa koulutusta syrjinnästä ja syrjäytymisestä sekä päivystävä puhelin. Hankkeen puitteissa on tarkoitus tehdä myös vaikuttamistyötä, järjestää seminaareja ja keskustelutilaisuuksia sekä koulutuksia sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöille.

Kolme vuoden pituinen hanke lähtee käyntiin kolmen ihmisen toimiryhmällä johon lukeutuu myös kaksi uutta Ihmisoikeusliiton työntekijää, romanikulttuurin asiantuntijat Päivi Majaniemi ja Rikhard Lumberg.

Projekti toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen turvin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia