Uudet taistelut ajaneet yli 88 000 pakosalle Keski-Afrikan tasavallassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uudet taistelut ajaneet yli 88 000 pakosalle Keski-Afrikan tasavallassa

Tuoreen YK-raportin mukaan maan viime vuosien väkivallassa voi olla kyse rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Maansisäisiä pakolaisia Banguissa Keski-Afrikan tasavallassa vuonna 2014.

Keski-Afrikan tasavalta on viime vuosina kärsinyt sisäisestä konfliktista. Kuvassa maan sisäisiä pakolaisia vuonna 2014. Kuva: Evan Schneider / United Nations Photo / CC BY-NC-ND 2.0.

Yli 88 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Keski-Afrikan tasavallassa viime viikkojen aikana leimahtanutta väkivaltaa. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan jo yli 68 000 ihmistä on paennut maan sisällä ja 20 000 lisäksi naapurimaahan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Uudet taistelut ovat nostaneet Keski-Afrikan tasavallan sisäisten pakolaisten määrän yli puoleen miljoonaan. YK arvioi, että viimeksi tilanne oli yhtä paha elokuussa 2014. Viime viikkojen väkivallassa on YK:n mukaan viitteitä etnisistä ja uskonnollisista piirteistä. Satoja siviileitä on tapettu.

Keski-Afrikan tasavalta on kärsinyt 2000-luvulla moninaisista poliittisista kriiseistä ja väkivallasta. Viimeisin käänne alkoi vuonna 2013, kun pääosin muslimeista koostuva Séléka-kapinallisryhmä kaappasi vallan ja syrjäytti presidentin. Sitä vastaan nousivat taistelemaan pääosin kristityt Anti-balaka-kapinalliset.

Tilanne rauhoittui sen jälkeen ja maa sai viime vuonna uuden presidentin, mutta noin 2,2 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua ja tänä vuonna väkivalta on jälleen lisääntynyt. UNHCR vetoaa avun välittämiseksi pakolaisille, sillä se on saanut kasaan vain kuusi prosenttia tarvitsemastaan runsaasta 200 miljoonasta dollarista.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto julkaisi tällä viikolla myös raportin maan väkivallasta vuosina 2003–2015. Armeija ja kapinalliset ovat sen mukaan syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, joista osassa voi olla kyse sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia