Urheilijat rauhan puolesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Urheilijat rauhan puolesta

Jos ei mennyt saksalaisten Tiibet-aktivistien ideoima urheilijoiden ihmisoikeusvetoomus ihan täysin suunnitelmien mukaan, niin herättipä se ainakin hiukan keskustelua urheilun ja politiikan välisestä suhteesta, urheilijoiden roolista ja sananvapaudesta.

Suomalaisille urheilun ystäville tuli selväksi, että Tero Pitkämäki haluaa pitää urheilun ja politiikan erillään. Keihäänheittäjän managerin mukaan ”Tero sanoi jo keväällä, että hän urheilee eikä ota kantaa Tiibetin tapahtumiin”.

Kansainvälisen Tiibet-kampanjan ja Amnesty Internationalin Saksan osaston aktiivit pyysivät kesäkuussa Berliinin Kultaisen liigan yleisurheilukisan yhteydessä urheilijoita allekirjoittamaan vetoomuskirjeen Kiinan presidentille Hu Jintaolle.

International Herald Tribune -lehdessä viime viikolla julkaistussa kirjeessä toivotaan, että olympialaisten isäntämaa kunnioittaisi ihmisoikeuksia, pyrkisi rauhanomaiseen ratkaisuun Tiibetissä ja lakkauttaisi kuolemantuomion.

Sports for Peace -vetoomuksen allekirjoittajina oli liuta saksalaisurheilijoita sekä 80 maailmanluokan yleisurheilijaa, joista suuri osa osallistuu myös Pekingin olympialaisiin.

Ikävä vain, että suomalaiskeihäänheittäjien lisäksi muutamat muutkin nimekkäät allekirjoittajat ovat pyytäneet nimensä poistamista netissä julkaistusta listasta. Vahingossa nimikirjoituksensa vetoomukseen laittoivat ainakin 110 metrin aitajuoksun maailmanennätysmies, Kuuban Dayron Robles sekä naisten korkeushypyn maailmanmestari, Kroatian Blanka Vlasic.

Pekingin kisojen mitaliehdokkaista listalta löytyvät edelleen esimerkiksi pituushypyn maailmanmestari Panaman Irving Saladino, kiekonheiton kaksinkertainen olympiavoittaja, Liettuan Virgilius Alekna sekä naisten korkeushypyn MM-pronssia Helsingin kisoissa vuonna 2005 voittanut Ruotsin Emma Green.

* * *

Tiibetin tilanne ei ole ainoa urheilijoiden kampanjoinnin aihe Pekingin olympialaisissa. Yhdysvaltojen yliopistojen kampuksilla suureksi kansanliikkeeksi kasvanut kampanja Sudanin Darfurin maakunnan levottomuuksia vastaan on saanut riveihinsä mukaan myös olympiaurheilijoita.

Alkujaan Yhdysvaltojen juutalaisjärjestöjen perustamaan Save Darfur -ryhmään kuuluu tätä nykyä yli 170 amerikkalaista kansalaisjärjestöä, jotka vaativat lisää ulkomaisia joukkoja Darfuriin ja kehottavat Kiinaa painostamaan Sudanin islamistihallitusta sotatoimien lopettamiseksi.

Kiina on öljyrikkaan Sudanin tärkein kauppakumppani ja myös suurin aseiden toimittaja. Sudanin öljyntuotanto on pitkälti Kiinan valtion öljy-yhtiön hallinnassa.

Darfur-kampanja sai pienen mediavoiton, kun Yhdysvaltojen olympiajoukkue päätti valita sudanilaissyntyisen 1 500 metrin juoksijan Lopez Lomongin kantamaan tähtilippua Pekingin kisojen avajaisissa. Yhdysvaltojen kansalaisuuden viime vuonna saanut Lomong varttui itse pakolaisleirillä Keniassa ja on yksi urheilijoiden perustaman Team Darfurin edustajista olympialaisissa.

Lomongin valintaan lipunkantajaksi saattoi vaikuttaa myös se, että juuri olympialaisten alla Kiina eväsi viisumin Team Darfurin keulahahmolta, pikaluistelun olympiakultamitalistilta Joey Cheekiltä.

Cheek kantoi Yhdysvaltojen lippua Torinon vuoden 2006 talvikisojen päättäjäisissä, sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut lahjoittavansa olympiavoitosta saamansa palkintorahat Right To Play -nimiselle urheilijoiden kehitysyhteistyöjärjestölle.

* * *

Yhdysvaltalaisjärjestöjen Darfur-kampanja on satsannut kovasti Pekingin olympialaisten tarjoamaan julkisuuteen.

Näyttelijä Mia Farrow käynnisti vuosi sitten vaihtoehtoisen olympiasoihtuviestin darfurilaispakolaisten leirillä Sudanin naapurimaassa Tšadissa. Tällä viikolla Farrow on taas kierrellyt pakolaisleireillä ja lähettänyt Darfur-kampanjan nettisivuille videopätkiä, joissa hän juttelee kodeistaan paenneiden naisten kanssa ja lapset pelaavat aavikolla jalkapalloa.

Switch Over to Darfur -sivustolla voi katsoa satiirista piirroselokuvaa, jossa Pekingin olympiakisojen maskotteja irvaileva piirroshahmo ”Gengen Genocide” hankkii öljyä Sudanin pahalta hallitukselta ja toimittaa sille vastineeksi aseita. Ihmisiä neuvotaan boikotoimaan kisojen pääsponsorien tuotteita ja sulkemaan televisiot kisalähetysten mainoskatkojen ajaksi.

* * *

Myös jotkut urheilijat ovat ilmoittaneet aikovansa ottaa Darfurin tilanteen esille Pekingissä.

Yhdysvaltalaiskävelijä Phillip Dunn on puhunut lehdistölle Darfurin ihmisoikeusloukkauksista Team Darfurin t-paita yllään ja arvostellut Yhdysvaltojen olympiakomiteaa yrityksistä vaientaa urheilijat kisojen ajaksi. Hänen omasta kisablogistaan ei toistaiseksi löydy muuta Darfuriin liittyvää kuin linkki Team Darfurin sivustolle.

”Kukaan ei voi pitää kiistanalaisena asiana sitä, että puhuu Darfurista, missä on surmattu 400 000 ihmistä ja tappaminen jatkuu”, kommentoi puolestaan Yhdysvaltojen softballjoukkueen tähti Jessica Mendoza.

Mendoza on luvannut kulkea olympialaisten aikana kisa-areenan ulkopuolella Team Darfurin hikinauha ranteessaan. Kiinan hallitusta hän ei sen sijaan aio kritisoida julkisesti, koska Kiina on tärkeä markkina-alue hänen pääsponsorilleen Nikelle.

Darfurin tilanteeseen ja Kiinan rooliin aiemmin näkyvästi kantaa ottaneet Yhdysvaltojen koripallojoukkueen megatähdet Kobe Bryant ja LeBron James jättäytyivät lopulta pois Team Darfurista. Miesten sponsori on samainen Nike.

”Nyt on aika pelata koripalloa. En ole poliitikko”, Kobe Bryant sanoi Pekingissä. ”Ei pidä sotkea urheilua ja politiikkaa. Jos poliitikot haluavat, että heille maksetaan hyppyheitoista, he voivat tulla yrittämään.”

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia