Unicefin koulutustyöhön suurlahjoitus suomalaispariskunnalta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Unicefin koulutustyöhön suurlahjoitus suomalaispariskunnalta

”Koulutus ja tieteellinen tutkimus ovat tehokkaimmat tavat muuttaa maailmaa”, sanoo Unicefin koulutustyöhön suurlahjoituksen tehnyt suomalaispariskunta.

Kynänteroitusjätteitä

Suomalainen pariskunta haluaa tukea kehitysmaiden koulutusta ja lahjoittaa Unicefille puoli miljoonaa euroa. Kuva: Angel Gallardo / CC BY-NC-ND 2.0.

Suomen Unicef on saanut puolen miljoonan euron lahjoituksen suomalaispariskunnalta, joka haluaa tukea järjestön koulutustyötä Nepalissa.

Kesäkuussa alkavassa kolmivuotisessa hankkeessa tuetaan lasten oikeutta opiskella omalla äidinkielellään. Tavoitteena on parantaa lasten oppimistuloksia.

”Koulutus ja tieteellinen tutkimus ovat tehokkaimmat tavat muuttaa maailmaa. Haluamme lahjoituksellamme edistää koulunkäyntiä siellä, missä se ei ole kaikille vielä mahdollista”, nimettömänä pysyttelevä pariskunta kertoo Unicefin tiedotteessa.

Nepalilaisten lasten koulutuksen tukeminen tuntui pariskunnasta hyvältä vaihtoehdolta.

Nepalissa monet vähemmistökieliä puhuvat lapset jättävät koulun kesken, sillä he eivät puhu virallista opetuskieltä nepalia. Nyt tavoitteena on luoda opetusmalli, jonka avulla varmistetaan eri äidinkieltä puhuvien lasten oppiminen omalla äidinkielellä 1.–3. luokilla ja tuetaan asteittaista siirtymistä nepalin kielellä opiskeluun. Lisäksi lapsille opetetaan alkeita englannin kielessä. Samalla koulutetaan opettajia ja kehitetään erikielisiä opetus- ja oppimateriaaleja.

”Lahjoituksellamme toivomme saavamme aikaan parempia oppimistuloksia, lisää päteviä opettajia ja vähemmän koulunsa keskeyttäneitä. Haluamme olla tukemassa nimenomaan rakenteellista muutosta köyhyyden kierteen katkaisemiseksi laadukkaan koulutuksen avulla, mikä on tärkeää koko yhteiskunnan kehittymisen kannalta”, lahjoittajapariskunta toteaa.

Unicef sai myös toissavuonna suurlahjoituksen yksityiseltä suomalaiselta lahjoittajalta. Summa oli kuusi miljoonaa euroa, ja se ohjattiin Syyrian hätäapuun sekä lastensuojeluun Boliviassa ja Vietnamissa. Järjestön mukaan kiinnostus suurten lahjoitusten tekemiseen on viime vuosina lisääntynyt.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia