UNICEF: "Tarvitsemme pikaisesti 1,4 miljardia dollaria" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNICEF: "Tarvitsemme pikaisesti 1,4 miljardia dollaria"

YK:n lastensuojelujärjestö pyytää mittavaa lisärahoitusta lasten auttamiseksi 45 kansainvälisessä kriisissä vuoden 2013 aikana.

YK:n lastensuojelujärjestö UNICEF on pyytänyt 1,4 miljardia dollaria lisärahaa välittömiin lasten pelastustoimiin 45 maassa ja alueilla jotka ovat konfliktien, luonnonkatastrofien tai muun hätäavun tarpeessa.

Jo tässä vaiheessa vuotta hätäapua on tarvittu Syyrian pakolaisten auttamiseksi sekä Malin ja Keski-Afrikan konflikteissa, joissa juuri naiset ja lapset ovat vaarassa.

Järjestö muistuttaa, että apua tarvitaan mediahuomiota saavien konfliktien lisäksi muun muassa Kolumbiassa, Etiopiassa, Filippiineillä, Somaliassa ja Jemenissä.

"Maat jotka eivät saa niin paljon mediahuomiota tarvitsevat silti yhtä paljon humanitaarista apua", sanoo UNICEFIN pääjohtaja Anthony Lake.

Esimerkiksi Sudanissa Etelä-Kordofan ja Sinisen Niilin osavaltioissa lähes miljoona ihmistä on joutunut pakolaisiksi tai muuten kärsinyt pahoin kapinallisten ja Sudanin armeijan välisistä taisteluista. Toisaalta Kongon demokraattisessa tasavallassa yli kaksi miljoonaa ihmistä on pakotettu siirtymään maan sisällä ja aliravittuja lapsia on yli miljoona, Lake huomauttaa.

UNICEFin mukaan yli 85 prosenttia rahoitustarpeesta on tarkoitettu muihin humanitaarisiin kriiseihin kuin Syyrian ja sen seurauksena syntyneeseen pakolaiskriisiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia