UNICEF rokotti lähes 100 000 lasta Keski-Afrikan tasavallassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNICEF rokotti lähes 100 000 lasta Keski-Afrikan tasavallassa

Järjestö yhteistyökumppaneineen vastasi pikavauhtia huhtikuussa todettuun tuhkarokkoon rokotuskampanjalla.

Lähes 100 000 lasta on saanut tuhkarokkorokotuksen UNICEFin ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämässä rokotuskampanjassa Keski-Afrikan tasavallassa. Kampanja käynnistettiin pikavauhtia, kun huhtikuussa kahdeksalla lapsella todettiin tuhkarokko, kertoo Suomen UNICEF.

Taudin leviämistä edesauttoi maan sekasortoinen tilanne ja taistelut maaliskuisen vallankaappauksen jälkeen, alhainen rokotuskattavuus ja heikot elinolosuhteet. Konflikti on myös rapauttanut maan jo ennestään heikkoa terveydenhuoltoa.

"Aseellisen konfliktin takia miljoonat ihmiset eivät saa terveydenhoitoa. Sadattuhannet lapset ovat vaarassa sairastua tauteihin, jotka leviävät nopeasti kärsineissä yhteisöissä", sanoo UNICEFin Keski-Afrikan tasavallan toimiston johtaja Souleymane Diabate.

Rokotteiden ohella UNICEF on toimittanut konfliktin uhreille muun muassa lääkkeitä, vedenpuhdistusvälineitä, hätäapuravintoa ja malariaverkkoja.

Toukokuun lopun rokotuskampanja toteutettiin yhteistyössä maan terveysministeriön, maailman terveysjärjestön, Keski-Afrikan tasavallan Punaisen ristin ja useiden pienempien toimijoiden kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia