UNESCO: Koulutustavoitteet jäävät saavuttamatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNESCO: Koulutustavoitteet jäävät saavuttamatta

Tuoreiden tilastojen mukaan koulua käymättömien lasten määrä ei ole vähentynyt vuosiin.

Maailma ei enää edisty kehitysmaiden lasten saamisessa kouluun. 58 miljoonaa 6–11-vuotiaista on yhä peruskoulun ulkopuolella, eikä tilanne ole juurikaan parantunut vuoden 2007 jälkeen, käy ilmi YK:n tiede-, kasvatus- ja kulttuurijärjestö UNESCOn tuoreista luvuista.

Lisäksi myöskään 12–15-vuotiaista 63 miljoonaa ei pääse kouluun.

Syynä on järjestön mukaan pääosin väestönkasvu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Alueella elää 30 miljoonaa koulua käymätöntä lasta, eivätkä useimmat heistä koskaan aloitakaan koulua. Loput ovat vaarassa keskeyttää.

YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluu, että vuonna 2015 kaikki maailman lapset aloittaisivat koulun. UNESCOn laskelmien mukaan 43 prosenttia niistä, jotka eivät nyt käy koulua, eivät nykymenolla sinne todennäköisesti kuitenkaan koskaan päädykään.

"Ei ole mitään mahdollisuuksia saavuttaa universaalin peruskoulutuksen tavoitetta vuoteen 2015 mennessä", toteaa järjestön  pääjohtaja Irina Bokova.

Järjestön mukaan myönteisiä esimerkkejä koulunaloituksen lisäämisestä on silti olemassa. 17 maata on onnistunut pienentämään koulua käymättömien ryhmää lähes 90 prosenttia hieman yli vuosikymmenessä. Syynä ovat esimerkiksi koulumaksujen poisto, käteissiirrot köyhille perheille ja vähemmistöjen koulutukseen panostaminen.

Keskimäärin kehitysmaissa noin 90 prosenttia lapsista aloittaa koulun.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia