UNEP: Nykykuluttaminen on kestämätöntä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNEP: Nykykuluttaminen on kestämätöntä

YK:n ympäristöjärjestön mukaan on aika tunnustaa luonnonvarojen rajallisuus ja talouskasvun kestämättömyys.

YK:n ympäristöjärjestö UNEPin uuden raportin mukaan maailman uusiutumattomat luonnonvarat uhkaavat nykykulutuksella loppua nopeasti. Väestön- ja talouskasvun siivittämä raaka-aineiden kysyntä on järjestön mukaan "täysin kestämätöntä".

Teollisuusmaiden asukkaat kuluttavat nykypäivänä henkeä kohti noin 16 tonnia pääluonnonvaroja: mineraaleja, malmeja, fossiilisia polttoaineita ja biomassaa vuodessa. Keskiverto intialainen sen sijaan kuluttaa näitä luonnonvaroja vain 4 tonnia vuodessa.

Jos talous kasvaa nykyisin periaattein, UNEPin arvioiden mukaan maailman raaka-aineiden kokonaiskysyntä voi jopa kolminkertaistua 140 miljardiin tonniin vuodessa vuoteen 2050 mennessä.

Järjestö kuitenkin varoittaa, että jo nyt alkaa olla pulaa eräistä halvoista, korkealuokkaisista tärkeistä materiaaleista kuten öljystä, kuparista ja kullasta, joiden tuotantoonkin tarvitaan jatkuvasti lisää fossiilisia polttoaineita sekä vettä. Samalla nopeasti lisääntyvä kansainvälinen kauppa hämärtää resurssien kulutuksen vastuuta ja ympäristövaikutuksia.

Järjestö sanoo, että tulevaisuudessa tarvitaan merkittäviä muutoksia politiikkoihin, yrityskäyttäytymiseen ja yleisiin kulutustapoihin. Lisäksi tarvitaan radikaaleja uusia innovaatioita ja järjestelmällistä ympäristöpolitiikkaa, joista hyvinä esimerkkeinä raportti nostaa esille Saksan, Etelä-Afrikan, Kiinan ja Japanin.

Samalla kaupungistuminen ja yhteiskuntien tehostuminen voi auttaa kestävän talouden saavuttamisessa, UNEP sanoo.

"Maailman täytyy ja pitää oppia elämään vähemmällä kulutuksella", järjestö sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia