Ulkomaanavun liberialainen työntekijä menehtyi ebolaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ulkomaanavun liberialainen työntekijä menehtyi ebolaan

Ebolaan on kuollut lähes 5 700 ihmistä. YK:n mukaan osa taudin hillitsemiseen tähtäävistä toimenpiteistä on kuitenkin saavutettu.

Kirkon Ulkomaanavun liberialainen työntekijä on menehtynyt ebolaan, järjestö kertoo verkkosivuillaan. Kyseessä oli järjestön Länsi-Afrikan aluetoimistossa Monroviassa työskentelevä pitkäaikainen työntekijä Marthaline Sirleaf.

Sirleaf oli jäänyt perheenjäsenen sairastumisen vuoksi pois töistä marraskuun puolivälissä. Ulkomaanavun mukaan ei ole mahdollista, että muu henkilökunta olisi saanut tartunnan.

Ulkomaanavulla on ollut Liberiassa aluetoimisto vuodesta 2008. Järjestö aloitti lokakuussa ebolavalistushankkeen Liberiassa sekä Sierra Leonessa. Useat muut kehitysyhteistyöhankkeet on jouduttu taudin vuoksi keskeyttämään.

Liberia on yksi eniten ebolaepidemiasta kärsineistä maista. Marraskuun 26. päivään mennessä ebola oli vaatinut maassa Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan 3016 ihmishenkeä.

Yhteensä ebolatartunnan on saanut lähes 16 000 ihmistä. Heistä lähes 5 700 on kuollut. Pahimmin kärsineiden Liberian, Guinean ja Sierra Leonen lisäksi yksittäistapauksia on ollut myös Nigeriassa, Senegalissa, Malissa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

YK:n tavoitteena oli joulukuun alkuun mennessä saada eristyksiin ja hoitoon 70 prosenttia potilaista ja haudata 70 prosenttia kuolleista turvallisesti. YK:n mukaan turvallisten hautausten osalta tavoite on ylitetty. Potilaiden eristäminen on onnistunut Liberiassa ja Guineassa mutta vain osissa Sierra Leonea.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia