Uutiset

Ugandan unohdettu sota

Pohjois-Ugandassa vuodesta 1986 lähtien käyty sota Herran vastarinta-armeijan kapinallisia vastaan oli aluksi ikään kuin jonkinlainen vitsi, mutta se on jo pitkään jäytänyt koko pohjoisugandalaisen acholi-kansan olemassaolon perustuksia.

"Tilanne on kuin painajaisesta. Lapsia koulutetaan joukkotuhoaseiksi. Joskus he karkaavat kapinallisten riveistä takaisin kotiin etsimään kaikkea sitä, mikä heiltä vietiin, mutta monet heistä huomaavat pian, etteivät he voi jäädä kotikyliinsä, sillä he eivät enää ajattele muuta kuin verta ja tappamista. He kertovat, kuinka he joivat virtsaa lievittääkseen sietämätöntä janoaan. Nuoret tytöt, entiset koulutoverimme, ovat olleet seksiorjina eivätkä kestä enää lainkaan olla miesten seurassa. Emme varmaan koskaan saa tietää, mitä monille heistä on tapahtunut."

- Näin kuvailee nuori ugandalaiskirjailija Monica Arac de Nyeko tilannetta kotiseudullaan Pohjois-Ugandassa yhdysvaltalaisen The Nation -lehden julkaisemassa esseessään, jonka otsikkona on In the Stars, eli "Tähdissä" tai "Tähtitaivaalla".

Ugandan pohjoisosien tuskallisesta sodasta kertovalla kirjoituksellaan tämä 26-vuotias runoilija, novellisti ja esikoisromaanikirjailija voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisen naiskirjailijoiden verkoston Women?s Worldin järjestämässä kirjoituskilpailussa sota-alueilta kotoisin oleville naisille.

Monica Arac de Nyeko kertoo, kuinka Pohjois-Ugandan konflikti aikoinaan sai alkunsa, kun Idi Aminin hirmuvallan jälkimainingeissa Ugandan nykyisen presidentin Yoweri Musevenin johtama uusi vapautusliike tuli valtaan ja lähinnä acholi-kansaan kuuluvat syrjäytetyn hallitusarmeijan sotilaat lähtivät kostotoimien pelossa pakoon kotiseuduilleen maan pohjoisiin maakuntiin.

Osa syrjäytetyn armeijan sotilaista liittyi hurmoshenkisen papittaren Alice Lakwenan johtamaan sotajoukkoon, Pyhän hengen liikkeeseen, joka pääsi kaikkien yllätykseksi marssimaan melkein Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan asti ennen kuin maan uudet vallanpitäjät lopulta hajottivat tuon lahkolaisarmeijan ja Alice Lakwena pakeni naapurimaahan Keniaan. Pyhän hengen liikkeen paikan otti Lakwenan sukulaispojan Joseph Konyn synnyttämä uusi hurmoksellinen kapinaliike nimeltä Lord?s Resistance Army, eli Herran vastarinta-armeija LRA.

Monietnisessä valtiossa, tilanteessa, jossa kokonainen kansa, kokonainen etninen ryhmä kokee tulleensa sivuutetuksi ja pelkää tuon syrjäytymisensä seurauksia, on tavallaan ymmärrettävää, että jotkut acholit aluksi innostuivat näistä hurmosliikkeistä, jotka yhdistelivät ideologiaa ja uskontoa omaperäisellä tavalla ja tekivät suuria lupauksia, kuten Monica Arac de Nyeko toteaa. Mutta useimmille muille ne ovat edustaneet puhdasta terroria.

"Nämä liikkeet eivät ole tuoneet mitään pelastusta. Uniimme hiipii muistikuvia ulkona sateessa vietetyistä öistä ja karmivasta pelosta. Unen tulisi olla paikka, jossa ei ole mitään huolta. Sen kuuluisi olla unelmien ja toivon tyyssija. Mutta meidän uniamme riivaavat rakkaiden ystävien ja sukulaisten haamut. Niiden, jotka näimme viidakkoveitsien pilkkovan. Niiden, joiden kuulimme piilopaikoistamme tulevan ruoskituiksi hengiltä. Heidät me näemme, kun suljemme silmämme - päättöminä, raajattomina, ilman nenää, huulet irti leikattuina."

- Herran vastarinta-armeijan kapinallisten julmien sotatoimien kohteena ovat olleet lähinnä heidän omaan acholi-kansaansa kuuluvat siviilit, joiden pelastuksen puolesta he kuitenkin kertovat taistelevansa. Kapinaliike on ilmoittanut aikovansa perustaa Ugandaan ja nimenomaan acholien maahan Raamatun kymmenen käskyn nimeen vannovan Jumalan valtakunnan maan päällä. Ja päämäärä näyttäisi pyhittävän keinot, joista yksi kuuluisimmista on ollut se, että kiinniotetuilta polkupyöräilijöiltä katkaistaan kaikki raajat viidakkoveitsellä.

Kapinallisten arvioidaan myös siepanneen sodan aikana maan pohjoisten maakuntien kylistä mukaansa noin parikymmentätuhatta lasta ja varhaisteini-ikäistä nuorta, jotka on pakottamalla ja uhkaamalla aivopesty kuuliaisiksi sotureiksi, jalkavaimoiksi, viestinviejiksi ja kantajiksi. Herran vastarinta-armeijan johtajan Joseph Konyn kerrotaan haluavan riveihinsä nimenomaan lapsia, sillä lapset tottelevat käskyjä ja ovat kyselemättä valmiita mitä hirvittävimpiin veritekoihin.

Lasten kaappaamisen ja poltetun maan sotataktiikan seurauksena yli puolitoista miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan Pohjois-Ugandan kaupunkien liepeille pystytettyihin pakolaisleireihin ja maaseutukylät ovat paikoitellen täysin autioituneet. Niillä seuduilla, jonne ihmiset ovat edelleen jääneet viljelemään maitaan, lapset lähetetään sieppausten pelossa iltaisin usein pitkien matkojen päähän lähimpään kaupunkiin armeijan sotilaiden vartioimiin erityisiin lasten yöpymiskeskuksiin.

Monica Arac de Nyekon mukaan pahin tilanne on kuitenkin kapinallisten riveistä karanneilla tai armeijan iskuissa vapautetuilla lapsilla, joista useimmilla ei kokemiensa traumojen vuoksi tule koskaan olemaan paluuta takaisin normaaliin elämään.

"Tilanne näyttää toivottomalta, ja me, joilla ei ole valtaa, emme näytä kykenevän tekemään asialle juuri mitään. Meidän hallituksemme on taistellut tuloksetta jo 19 vuotta, mutta silti hallitus ei suostu neuvottelemaan rauhasta tosissaan. Presidenttimme Yoweri Museveni vertaa kapinallisjohtaja Joseph Konya hietakirppuun, pieneen jalkaloiseen, joka voidaan hoitaa hengiltä hetkessä. Mutta suuret puheet eivät hidasta acholien väkimäärän hupenemista. Joka uutislähetyksessä sanotaan, että "sota tulee pian loppumaan". "Pian" on nyt kestänyt 19 vuotta."

- Pohjois-Ugandan konfliktin juuria on etsittävä aina brittiläisen siirtomaavallan ajoista asti. Britit olivat alusta alkaen hyvissä väleissä maan eteläosissa Viktoriajärven rannoilla Bugandan kuningaskunnassa elävän baganda-kansan kanssa. Kuningaskuntaan perustettiin tee- ja sokeriplantaaseja, ja bagandat osallistuivat koko Ugandan brittiläisen suojelualueen hallintoon. Nykyisen Ugandan pohjoisosien kansat suhtautuivat siirtomaavaltaan sen sijaan epäluuloisesti, ja britit puolestaan lietsoivat tehokkaasti alueen eri kansojen välistä eripuraa.

Ugandan itsenäistymisen jälkeen kuitenkin pohjoisen poliitikot Milton Oboten johdolla pääsivät valtaan. Idi Aminin hirmuhallinnon ja sisällissodan ja sitä seuranneiden useiden vallankaappausten jälkeen maassa vallan otti lähinnä maan eteläosista kannatuksensa saanut Kansallinen vastarintaliike, joka on presidentti Musevenin johdolla vuodesta 1986 asti hallinnut Ugandaa varsin demokraattisena pidetyllä nollapuoluejärjestelmällään. Pohjoisen kansoista etenkin acholit on kuitenkin sivuutettu valtakunnanpolitiikasta miltei täydellisesti, ja vaikka vain harva pohjoisessa kannattaa Herran vastarinta-armeijan kapinallisia, varmaan vielä harvempi haluaa maan eteläosien sotilaita jatkuvasti kotikonnuillensa. Kirjailija Monica Arac de Nyeko kuvailee pohjoisugandalaisten acholien tuntoja seuraavasti:

"Olemme oppineet pitämään suumme kiinni ja teeskentelemään, ettemme tiedä mitään siitä, mitä tapahtuu. Emme voi luottaa kehenkään. Kapinalliset eivät välitä siitä, elämmekö me vai kuolemme. Me emme tiedä, miksi he taistelevat. Emme tiedä mitään mistään tärkeiden miesten allekirjoittamista sopimuksista. Emme tiedä, mitä merkitsevät sellaiset sanat, kuten terroristi, uhrit ja yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus."

- Monica Arac de Nyeko on eräässä toisessa kirjoituksessa kuitenkin pohtinut Pohjois-Ugandan sodan taustalla olevia mahdollisia ääneen lausumattomia syitä ja sitä, kuka lopulta hyötyy sodan ja epätoivon jatkumisesta vuodesta toiseen. Pohjois-Ugandan sodan syistä puhuttaessa toistellaan usein sitä, että Herran vastarinta-armeijan johtaja Joseph Kony on uskonnollinen fanaatikko ja mielipuoli, Arac de Nyeko toteaa norjalaisen rauhantutkijan Johan Galtungin perustaman rauhanjärjestö Transcendin nettisivuilla julkaistussa artikkelissaan. Mutta mikä ihmeen uskonnollinen mielipuoli pystyy käymään 19 vuoden ajan hyvin organisoitua aseellista taistelua yhtä Afrikan tehokkaimmin koulutettua ja vahvinta armeijaa vastaan? Kuka rahoittaa Herran vastarinta-armeijaa, ja mistä he saavat aseensa?

Jälkimmäiseen kysymykseen ugandalaiskirjailija ei itse vastaa, mutta yleisesti on tiedossa, että Herran vastarinta-armeija sai vuosien ajan aseita ennen kaikkea Sudanin islamilaiseksi itseään kutsuvalta sotilashallitukselta. Sudanin hallituksen intressinä oli tukea oman vihollisensa liittolaisen vihollista. Etelä-Sudanin itsehallinnon puolesta maan ääri-islamilaista sotilasjunttaa vastaan taistellut Sudanin kansan vapautusarmeija SPLA oli nimittäin alusta pitäen läheisissä väleissä Ugandan presidentti Musevenin hallituksen kanssa. Tänä päivänä Sudanin aseavun luulisi jo päättyneen, kun Sudanin hallitus solmi rauhan ja perusti yhteishallituksen Etelä-Sudanin vapautusarmeijan SPLA:n kanssa, mutta Kiinasta, Venäjältä ja länsimaiden asekauppiailta peräisin olevat kranaatinheittimet ja pienaseet ovat yhä olemassa ja kapinallisten kovassa käytössä.

Voi olla syytä korostaa, että Pohjois-Ugandassa ei taistella öljystä tai mistään muistakaan strategisista luonnonvaroista. Monica Arac de Nyeko vihjaakin, että yhtenä keskeisenä syynä sodan jatkumiseen olisivat sodan tarjoamat Ugandan hallitukselle ja armeijan ylemmille upseereille hyödylliset uhkakuvat, joihin vetoamalla sotavoimille voidaan varata yhä enemmän voimavaroja. Arac de Nyeko kertoo pohjoisen kyliä ja pakolaisleirejä suojelemaan lähetetyistä hallitusarmeijan rivisotilaista, jotka kapinallisten saapuessa luikkivat piiloon parakkeihinsa tiilimuurien taakse. Mutta kun kapinalliset ovat lähteneet tiehensä, hallituksen sotilaat puolestaan käyvät terrorisoimassa paikallisia asukkaita, raiskaamassa naisia ja sytyttämässä huvin vuoksi ihmisten asumuksia tuleen.

"Ja illalla kuulemme radiosta, kuinka "veriset kapinalliset kävivät taas tekemässä tihutöitään. Rohkaiskaa mielenne, veljet ja siskot pohjoisessa, ja yrittäkää ymmärtää, että hallitus on vapauttamassa teitä?" Mutta me emme oikeasti voi yrittää ymmärtää. Ei ole mitään, mitä ymmärtää? Ja niin kauan kuin sota jatkuu, armeijan majurit tulevat saamaan ulkomailta lahjoituksina suuria summia rahaa. Sitten he voivat ostaa pankkeja, valtion omaisuutta ja omistaa koko maan. Heidän vaimonsa voivat pyörittää hierontasalonkeja ja muotiputiikkeja ulkomaalaisille diplomaateille Sheratonissa tai Grand Imperial hotellissa pääkaupungissa. Heidän lapsensa voivat käydä kansainvälistä koulua ja leikkiä barbinukeilla."

- Nuori ugandalaiskirjailija Monica Arac de Nyeko ihmettelee, kuinka on mahdollista, että Afrikan uudeksi menestystarinaksi kutsuttu Uganda, joka on jo pitkään ollut yksi maanosan nopeimmin kasvavista kansantalouksista, on voinut olla yhtäjaksoisesti sodassa kohta 20 vuotta? Samaan aikaan kun maan eteläosiin rakennetaan kännykkämastoja ja ihmiset surffailevat internetkahviloissa, pohjoisen sota-alueilla lapset eivät käy koulua ja suurin osa väestöstä elää YK:n ruoka-avun varassa surkeilla pakolaisleireillä vailla mahdollisuutta viljellä omia maitaan. Ahtailla ja likaisilla leireillä sairaudet leviävät, epätoivo ja apatia lisääntyvät ja kokonainen kansa vaipuu hyödyttömyyteen, Arac de Nyeko luettelee.

Ja ellei hallitus päinvastaisista väitteistään huolimatta kykene pysäyttämään kapinaliikettä sotavoimin, niin sitten sen tulisi Arac de Nyekon mielestä yksinkertaisesti nöyrtyä ja kutsua Herran vastarinta-armeijan Joseph Kony todellisiin rauhanneuvotteluihin, riippumatta siitä, minkälaisiin julmuuksiin kapinalliset ovat vuosien varrella syyllistyneet.

Pohjois-Ugandan asukkaista suuri osa näyttäisikin olevan valmiita armahtamaan ja toivottamaan tervetulleiksi kaikki kotikyliinsä palaavat kapinalliset. Tämä on kuitenkin jyrkästi ristiriidassa esimerkiksi Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen näkemysten kanssa.

Sotarikostuomioistuin haluaisi pahimpiin julmuuksiin syyllistyneet kapinallisjohtajat vastuuseen teoistaan. Pohjois-Ugandassa paikallistasolla rauhaa neuvottelevien acholien uskonnollisten johtajien mielestä taas kapinallisten etsintäkuulutukset vain pitkittäisivät sotaa.

"Tuleeko tämä sota koskaan päättymään? Ja mitä lopulta oikein tulee Pohjois-Ugandan asukkaista, jotka ovat laulaneet, ja osaavat laulaa, vain yhtä laulua, sitä, joka kertoo sodasta ja kuolemasta? Onko kansani ikuisesti tuomittu elämään epätoivossa, anoen ja odottaen kuorma-autoja tuomaan heille ruoka-apua, kun he itse pystyisivät kyntämään peltojaan, jos vain maahan saataisiin rauha?

Kun taivas tuntuu joskus niin kaukaiselta, unelmoimme ja odotamme ihmeitä ja katselemme tähtiä. Kuolemattomat tähdet kuiskaavat meille olevansa oppainamme odottaessamme kohtaloamme. Niinpä me asetamme toivomme, emme kapinallisiin tai hallitukseemme tai YK:hon, vaan yötaivaan tähtiin."

Julkaisija: Yle1

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Ahmed Hadji sohvalla Kirkon Ulkomaanavun tiloissa

Ugandalainen Ahmed Hadji selvisi hengissä terrori-iskusta ja ryhtyi ehkäisemään radikalisoitumista – ”Monella ei ole uskonnosta riittävästi tietoa”

Ääriliike al-Shabaab houkuttelee nuoria Ugandassa, jossa on maailman nuorimpiin kuuluva väestö ja vain vähän työpaikkoja. Nuorisojärjestöä johtavan Ahmed Hadjin mukaan nuoret tarvitsevat töitä ja tarkoituksen elämälleen. Valtio näkee nuoret kuitenkin uhkana.
Muovipressuilla peitetty asumus ja pyykkejä kuivumassa

Väkivalta kärjistyy Burkina Fasossa, yli 200 000 paennut kodeistaan – YK: Humanitaarinen hätätila

Viime vuonna Malissa alkaneet levottomuudet ovat levinneet Burkina Fasoon ja maata uhkaa nyt paha ruokapula, YK:n elintarvikejärjestö FAO varoittaa.
Mies puhaltaa savua suustaan

Sota huumeita vastaan ei ole toiminut – Puoli miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain käytön vuoksi

YK:n tuoreen tilaston mukaan 35 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii huumeriippuvuudesta. Kuolleisuuslukuja kasvattavat pätevän hoidon ja hoitopaikkojen puute.
Lasta rokotetaan

Raportti: Joka kymmenes lapsi jää ilman rokotteita – Rokotuskattavuuden kasvu pysähtynyt 2010-luvulla

Maailmassa 20 miljoonaa lasta, valtaosa kaikkein köyhimpiä, jää ilman rokotteiden antamaa suojaa, käy ilmi WHO:n ja Unicefin tuoreesta raportista. Samaan aikaan länsimaissa kasvava rokotevastaisuus on nostanut tuhkarokkotartuntojen määrän ennätyslukemiin Euroopassa.