Työttömiä nuoria kannustetaan yrittäjiksi Swazimaassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Työttömiä nuoria kannustetaan yrittäjiksi Swazimaassa

Swazimaan pääkaupungissa asuvat sisarukset perustivat yrityksen, kun oman alan työtä ei löytynyt.

Swazimaan pääkaupungissa asuvat sisarukset Futhi ja Gcebile Mngomezulu perustivat reilu vuosi sitten yrityksen, joka suunnittelee ja valmistaa koulupukujen vaakunoita.

Futhilla, 29, on it-alan koulutus ja Gcebile, 27, on sähköasentaja, mutta kumpikaan ei löytänyt koulutustaan vastaavaa työtä.

Heidän firmalleen satelee nyt tilauksia Mbabanen ja ympäristön kouluista.

"Palveluillemme oli kysyntää, sillä alalla toimi ennestään vain kaksi yritystä", Futhi kertoo.

Hankkeen mahdollisti Nuorison voimaantumisrahasto (YEF), johon Swazimaan hallitus ohjasi toissa vuonna liki miljoona euroa.

Valtio jakaa vähästään

Eteläisen Afrikan tulliliiton toiminnassa viime vuosina tapahtuneet muutokset ovat leikanneet Swazimaan valtion tuloja 60 prosenttia.

Hallitus huolestui talousahdingon vaikutuksista nuorisoon ja ryhtyi kannustamaan heitä työllistämään itsensä.

"Yli puolet työttömistä on nuoria. Hallitus yrittää saada heidät pois kaduilta ja leivän syrjään kiinni", valtion nuorisoasioita johtava Bheki Thwala sanoo.

YEF-rahasto jakaa lainoja 18-35-vuotiaille. Vakuuksia ei vaadita, mutta korko voi nousta kymmeneen prosenttiin. Lainaa myönnettiin toissa ja viime vuonna yli 600 nuorelle yrittäjälle. Yksityishenkilöt saavat korkeintaan 1 900 euroa, yritykset 5 000 ja yhdistykset 9 600 euroa.

Mngomezulun sisarukset saivat YEF:ltä vajaan 5 000 euron lainan, jolla ostettiin kirjontakone Etelä-Afrikasta. Sitä ennen naisille opetettiin yrittämisen ja kirjanpidon alkeet. Koulutuksen järjesti Imbitan naistenrahasto, joka myös hallinnoi lainoja ja seuraa uusien yritysten toimintaa.

Yrittäjä ei pääse helpolla

Tie menestyväksi yrittäjäksi on kuitenkin kivinen, Futhi Mngomezulu muistuttaa. Nuorten on uurastettava kovasti vakuuttaakseen asiakkaat pätevyydestään.

"Jos tilaus ei valmistu ajoissa, seuraava tilaus menee muualle. Se tarkoittaa pitkiä päiviä varsinkin sesonkiaikoina, kuten tammikuussa", hän jatkaa.

Yrittäjiä kouluttavan ja valvovan Imbita-rahaston johtaja Sibongile Shongwe kiittelee nuorten bisnesideoita. "Niiden jalostaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi vaatii kuitenkin kosolti työtä", hän myöntää.

Swazimaassakin osa nuorista karsastaa "pakkoyrittämistä". Joku hylkää bisneksensä heti muun työpaikan ilmaantuessa, ja toiset lähtevät ulkomaille opiskelemaan, jos onnistuvat samaan apurahan, Shongwe kertoo.

"Tällöin lainojen takaisinmaksu vaikeutuu. Eräiden mielestä valtiolta saatua rahaa ei kuulukaan maksaa takaisin", hän pohtii.

Swazimaa

  • Sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa
  • Asukkaita 1,2 miljoonaa
  • Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 62,9 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 86,9 %
  • Hiv-tartunnan saaneita 15-49-vuotiaista 26,1 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 140/187

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia