Tykkikeskustelu kiristi pakolaispolitiikkaa Italiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tykkikeskustelu kiristi pakolaispolitiikkaa Italiassa

Vastikään Lampedusan saarelle saapunut 200 laittoman siirtolaisen joukko sai Italian peräänkuuluttamaan pitkäaikaisia kansainvälisiä toimia laittoman siirtolaisvirran hillitsemiseksi. Siirtolaispolitiikka jakaa Italiassakin poliitikkojen ja kansalaisten mielipiteet.

Sisilian ja Tunisian rannikoiden puolivälissä sijaitsevasta Lampedusasta on tullut Afrikan ja Lähi-idän siirtolaisille tärkeä portti Eurooppaan. Siirtolaisvirta kiihtyy aina kesällä, kun Välimeren sää on suotuisimmillaan.

Tammi-kesäkuun aikana laittomia siirtolaisia saapui puolet vähemmän edellisvuoteen verrattuna, mutta se ei kelvannut reformiministeri Umberto Bossille.

Viime kuussa hän ehdotti, että siirtolaisia kuljettavia laivoja pitäisi ampua tykillä laittoman ihmisvirran tyrehdyttämiseksi. Lausunto nostatti Italiassa arvostelumyrskyn.

Tykkikommentti sai kuitenkin vauhtia sisäministeri Giuseppe Pisanuun, joka pian lausunnon jälkeen vahvisti vuosi sitten hyväksytyn siirtolaislain.

Lain myötä Italian viranomaiset voivat nyt nousta laittomien siirtolaisten kuljettamisesta epäiltyihin aluksiin jo merellä ja tehdä pidätyksiä.

Aikaisemmin Pisanu oli korostanut, että siirtolaiset ovat Italialle voimavara. Bossi taas oli syyttänyt sisäministeriä hidastelusta lain toimeenpanossa.

Lisäksi Pisanu haluaa EU:n jäsenmaita yhteistyöhön laittoman siirtolaisuuden ja siihen liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden karsimiseksi. Hän on jo keskustellut asiasta Espanjan, Ranskan, Britannian, Maltan, Kyproksen ja Kreikan sisäministerien kanssa.

Siirtolaispolitiikka jakaa poliitikkojen lisäksi myös kansalaisten mielipiteet Italiassa. Toiset pelkäävät kansallisen identiteettinsä menetystä ja ovat taipuvaisia rinnastamaan siirtolaiset rikollisuuteen, toiset taas korostavat siirtolaisten pakenevan epätoivoisia oloja kuten sotaa ja nälänhätää.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia