Uutiset Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Tutkimus: Yhdysvallat markkinoi seksistä pidättäytymistä kehitysmaissa – tuloksetta

Yhdysvallat on tukenut vuosia ohjelmaa, jossa on yritetty edistää seksistä pidättäytymistä ja ensimmäisen seksikokemuksen lykkäämisestä, mutta vaikutuksia ei juuri ole ollut.
(Kuva: Paul Keller / CC BY 2.0)

Seksistä pidättäytymisen markkinoiminen ei auta muuttamaan ihmisten seksikäyttäytymistä tai estä hiv-tartuntojen leviämistä. Tärkeämpi tekijä esimerkiksi naisilla on koulutustaso, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Tällä viikolla Health Affairs -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitetään Yhdysvaltain pitkään tukeman hivin ehkäisyohjelma PEPFARin vaikutuksia kehitysmaissa. Presidentti George W. Bushin vuonna 2004 aloittaman rahaston alkuperäinen tavoite oli, että kolmasosa rahoista menisi ohjelmille, jotka rohkaisevat ihmisiä rajoittamaan seksikumppanien määrää, pysymään uskollisina avioliitossa ja lykkäämään ensimmäistä seksikokemusta.

Stanfordin yliopiston tutkijoiden mukaan näihin ohjelmiin on investoitu 1,4 miljardia dollaria, eli noin 1,2 miljardia euroa, mutta niillä ei ole ollut käytännössä minkäänlaisia vaikutuksia.

Tutkimuksessa käytiin läpi noin 500 000 ihmisen terveystietoja 14:ssa sellaisessa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa, jotka ovat saaneet PEPFAR-rahoitusta pidättyvyyden edistämiseen, sekä kahdeksassa sellaisessa, jotka eivät ole saaneet. Eroja sen paremmin seksikumppanien määrän, yhdyntöjen aloitusiän kuin teiniraskauksien osuudenkaan suhteen ei löytynyt.

"Rahan käyttö ilman tuloksia on melko kallista, koska raha voitaisiin käyttää muuallakin henkien pelastamiseen", toteaa yksin tutkimuksen tekijöistä, Eran Bendavid.

Sen sijaan esimerkiksi etenkin naisten koulutustasolla näyttäisi olevan vaikutusta seksikäyttäytymiseen, tutkijat toteavat.

"Seksikäyttäytymisen muuttaminen ei ole helppoa. Nämä ovat hyvin henkilökohtaisia päätöksiä. Kun ihmiset päättävät seksistä, he eivät tyypillisesti ajattele näkemäänsä julistetta tai tyyppiä, joka tuli kylään ja sanoi, että heidän pitäisi odottaa avioliittoon asti. Käyttäytymisen muutos on paljon monimutkaisempaa", Bendavid sanoo.

PEPFARin sinänsä on aiemmin todettu vaikuttaneen muun muassa aids-kuolleisuuteen. Kritiikin seurauksena alkuperäinen vaatimus rahojen käytöstä pidättyvyysohjelmiin on poistettu, mutta tutkijoiden mukaan vuonna 2013 niihin käytettiin yhä noin 45 miljoonaa dollaria, eli noin 39 miljoonaa euroa. Nämä rahat voitaisiin heidän mukaansa käyttää esimerkiksitai miesten ympärileikkauksen lisäämiseen tai äideiltä lapsille siirtyvien tartuntojen ehkäisyyn.

Seksuaali- ja lisääntymisterveys seksuaalisuuskehitysyhteistyöpolitiikkaterveyshiv/aids

Lue myös

Terveyssiteitä ja terveyssidepaketteja pöydällä

Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa

Eswatinissa eli entisessä Swazimaassa kuukautisten alkaminen voi johtaa tyttöjen nöyryyttämiseen, kiusaamiseen ja jopa perheväkivaltaan. Tilanne on muuttumassa muun muassa aktivisti Nomcebo Mkhaliphin ansiosta. Hän valistaa tyttöjen lisäksi myös poikia, jotta nämä ymmärtäisivät, että kyseessä on luonnollinen asia.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Fight racism -kyltti rakennuksen edustalla

Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

63 prosenttia Suomen tummaihoisista on kokenut rasistista syrjintää. Se on tuttua Fiona Musangamfuralle, joka vei nimittelyn lopulta oikeuteen. Maahanmuuttajien terveysongelmista väitelleen Shadia Raskin mukaan terveyspalveluissa ei vielä ymmärretä syrjinnän terveysvaikutuksia. Kuuntele podcast!
Nuori nainen puolilähikuvassa

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.
Valkoinen kivirakennus sekä pienempi rakennus, jossa kyltti Fleurs d'Algeer

Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita

Algerian presidentin viimekeväinen ilmoitus tavoitella viidettä presidenttikautta synnytti Hirak-liikkeen, joka on vaatinut Algerian kaduilla muutoksia viikoittain yli vuoden ajan. ”Mielenosoitukset voisi nähdä lähes terapeuttisena performanssina, jonka kautta ihmiset uusintavat kansalaisoikeuksiaan”, sanoo tutkija Karim Maiche.
Puita kuvattuna alhaalta päin

Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

Sungai Nibungin kalastajat hakkasivat mangrovemetsiä aiemmin polttopuuksi, mutta toiminta muuttui, kun heille annettiin lupa hyödyntää metsiä, kunhan he eivät kaada sitä. ”Tuloni olivat ennen epävarmat, mutta nyt pystyin lähettämään toisen lapseni opiskelemaan yliopistoon ja nuorimmaiseni yläkouluun”, kertoo kalastaja Muhammad Tahir.
Mies puolilähikuvassa mikrofonien ympäröimänä

Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita

Syyrian ensimmäinen koronavirustapaus havaittiin reilu viikko sitten. YK:n erityislähettiläs Geir Pedersen varoittaa, ettei maa pystyisi välttämättä hallitsemaan epidemiaa.

Tuoreimmat

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita
Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura
Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia

Luetuimmat

Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja epidemiaa olisi vaikea hallita
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Raportti: Demokratia heikkenee kehittyvissä maissa – sortoa kiristävät nyt myös aiemmin edistyneet maat
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Antropologi Jason Hickel haaveilee maailmasta ilman talouskasvua – ”Ajatus vihreästä kasvusta on epä-älyllinen”
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Terveysjärjestö varoittaa koronasta Syyriassa – Yhdeksän vuotta kestänyt konflikti on tuhonnut terveysjärjestelmän ja ajanut miljoonat pakosalle