Uutiset Naisten oikeudet

Tutkimus: Tasa-arvo ehkäisee sisäilman aiheuttamia sairauksia

Saastuttavien polttoaineiden käyttö ja sukupuolten epätasa-arvo kulkevat monissa maissa käsi kädessä, sanoo tutkija. Syy on yksinkertainen.
(Kuva: TREEAID / CC BY 2.0)

Saastuttavien polttoaineiden käyttö kotitalouksissa kulkee käsi kädessä sukupuolten epätasa-arvon kanssa. Siksi naisten aseman parantaminen voisi ehkäistä myös saastuneen sisäilman aiheuttamia sairauksia, käy ilmi yhdysvaltalaisen Lehighin yliopiston tutkimuksesta.

Population and Environment -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, miten kiinteiden polttoaineiden käyttö ja sisäilman saasteiden aiheuttamat kuolemat korreloivat naisten ja tyttöjen aseman kanssa. Kiinteitä polttoaineita käytetään kehitysmaissa yleisesti kodeissa ruuanlaitossa, lämmityksessä ja valaisemisessa, mutta ne saastuttavat sisäilmaa ja aiheuttavat sairauksia. Erityisen paljon kärsivät naiset ja tytöt, jotka viettävät perinteisesti enemmän aikaa keittiössä ja tulisijojen äärellä kuin miehet.

Tutkimuksen mukaan maissa, joissa kiinteitä polttoaineita käytetään eniten, myös naisten koulutustaso on heikko, ehkäisyä käytetään vähän ja hedelmällisyysluvut ovat korkeat. Naisten paremmalla asemalla taas näyttää olevan yhteys sisäilman saastumisen aiheuttamien kuolemien pienempään määrään.

"Kun naiset ovat taloudellisesti voimaantuneita, he investoivat todennäköisemmin puhtaampiin polttoainelähteisiin ja viettävät vähemmän aikaa keittiössä", Austin toteaa tiedotteessa.

Käytännössä naisten aseman parantaminen siis todennäköisesti vähentäisi sisäilman saastumista, mikä taas parantaisi heidän terveyttään. Tehtävä on kuitenkin vaikea, Austin myöntää Humanosphere-uutissivuston haastattelussa.

"Voimme toivoa, että kun naisten voimaantuminen lisääntyy, luvut muuttuvat, mutta epätasa-arvo on sitkeä ongelma. Yksi pelottava asia on, että vaikka lakeja muutettaisiinkin, silti niitä ei sovelleta käytännössä."

Maailmanlaajuisesti noin kolmen miljardin ihmisen arvioidaan tekevän ruokaa, valaisevan ja lämmittävän kotinsa polttopuun, viljajätteen, puuhiilen ja lannan kaltaisilla kiinteillä polttoaineilla avotulella ja huonosti rakennetuilla helloilla. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa sekä osissa Aasiaa yli 95 prosenttia väestöstä käyttää kiinteitä polttoaineita.

Polttoaineiden noki tunkeutuu keuhkoihin ja aiheuttaa esimerkiksi halvauksia, sydänsairauksia ja keuhkokuumetta. Sisäilman saastumisen arvioidaan aiheuttavan vuosittain enemmän kuolemia kuin aids, tuberkuloosi ja malaria yhteensä.

Naisten oikeudet gendersairaus/lääkintäympäristösaastuminen

Lue myös

Afganistanin presidentti Ashraf Ghani puhujanpöntössä

Afganistan aikoo lopettaa moraalirikoksista epäiltyjen naisten neitsyystestit

Jopa sadat naiset joutuvat läpikäymään nöyryyttävän neitsyystestin vuosittain Afganistanissa. Nyt maan viranomaiset yrittävät jälleen lopettaa käytännön.
Naiset osoittavat mieltään tasa-arvon puolesta Zimbabwessa

Zimbabwen vaaleissa naiset ovat harvassa – ”Joidenkin maakuntien esivaaleissa ei valittu ainuttakaan naista”

Heinäkuussa järjestettävissä Zimbabwen presidentin- ja parlamenttivaaleissa on ehdolla vain vähän naisia. Kriitikoiden mukaan naiset pelattiin ulos jo huhtikuisissa esivaaleissa: pääpuolueiden listoille heitä kelpuutettiin vain vähän.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Suomalainen sairaanhoitaja Hanna Majanen Bangladeshissa, lisäksi kuvassa nainen hengityssuojan kanssa

Suomalaisia kaivataan nyt auttajiksi maailman kriisialueille – Lääkärit ilman rajoja perusti toimiston Suomeen

Maailman kriisien kärjistyminen on saanut kansainvälisen Lääkärit ilman rajoja -järjestön perustamaan toimiston myös Suomeen. Sairaanhoitaja Hanna Majanen on työskennellyt järjestön riveissä yli kymmenen vuotta ja suosittelee työtä etenkin stressiä pelkäämättömille.
Aasialainen mies lajittelee muovijätettä

Muovigaten jälkipyykki: mitä muovin dumppaaminen kehitysmaihin kertoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta?

Rikkaat valtiot viettävät kulutusjuhlaa ja sotkut kuljetetaan köyhempien siivottavaksi, kirjoittaa globaaleja jätevirtoja tutkinut Niko Humalisto.
Gorilla Virungan kansallispuistossa Kongossa

Kongo harkitsee öljyn etsinnän sallimista maailman tärkeimpiin kuuluvissa luonnonpuistoissa

Virungan ja Salongan luonnonpuistot ovat Unescon maailmanperintökohteita, joissa elää useita harvinaisia lajeja. Ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan Kongon hallituksen suunnitelmista, jotka saattavat sallia öljyn etsinnän puistoissa.
Lapsen suuhun laitetaan poliorokotetta Etelä-Sudanissa

Ennätysmäärä lapsia rokotettiin vuonna 2017

Rokotteen saavien lasten määrä on kasvanut miljoonilla 2010-luvulla, mutta nykyistä parempi rokotekattavuus voisi yhä pelastaa vuosittain 1,5 miljoonaa ihmishenkeä.