Tutkimus: Suomalaisjärjestöt luottavat lahjoittamisen kasvuun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Suomalaisjärjestöt luottavat lahjoittamisen kasvuun

Kolmannes suomalaisista on lahjoittanut rahaa keräyksiin ja asiantuntijan mukaan potentiaali yksityisen varainhankinnan kasvattamiseen on suuri.

Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n (VaLa) teettämä tutkimus osoittaa suomalaisjärjestöjen uskovan yksityisrahoituksen ja lahjoittamisen selvään lisääntymiseen seuraavan kahden vuoden aikana, kertoo Suomen World Vison.

VaLan selvityksen mukaan suomalaisen lahjoituskulttuurin kehittymisen kannalta on tärkeää pitää toiminta avoimena. Läpinäkyvyys toiminnassa lisää lahjoittajien luottamusta, järjestön pääsihteeri Pia Tornikoski sanoo.

Vaikka suomalaista lahjoituskulttuuria onkin onnistuttu kehittämään viime vuosina merkittävästi, on lahjoittamisen tehostamisessa myös haasteensa. VaLan tutkimukseen vastanneista järjestöistä lähes kolmas osa näkee merkittävänä ongelmana niukat henkilöresurssit. Varainhankkijoiden ammattitaitoa ja sitä kautta varainhankinnan tehokkuutta lisätäkseen VaLa järjestääkin jäsenilleen koulutusta.

VaLan puheenjohtaja ja Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko nostaa yhtenä haasteena esiin myös uusien, lahjoittamiseen kannustavien keräystapojen kehittämisen.

Mistä on hyvät lahjoittajat tehty -seminaarissa toukokuun lopussa vieraillut kanadalainen varainhankinnan ammattilainen Tony Myers näkee Suomessa paljon potentiaalia kasvattaa yksityistä varainhankintaa. Myersin mukaan vaaditaan vain uusia ja monipuolisia keräysmetodeja sekä rohkeutta kasvattaa pyytämisen kulttuuria.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia