Tutkimus: Suomalaiset haluavat vähentää ruuan ympäristövaikutuksia – keinot hakusessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Suomalaiset haluavat vähentää ruuan ympäristövaikutuksia – keinot hakusessa

WWF:n kyselyn mukaan monella suomalaisella on vääriä käsityksiä ruuan ympäristövaikutusten tärkeimmistä syistä.

Suurin osa suomalaisista haluaisi vähentää ruokavalionsa vaikutuksia ympäristöön. Moni ei kuitenkaan tiedä, mitkä ovat siihen parhaat keinot, selviää ympäristöjärjestö WWF:n tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi, että pakkausmateriaalin vähentäminen on ruuan ympäristövaikutusten vähentämisen kannalta kannalta merkittävä muutos. Kaukana tuotettujen elintarvikkeiden välttämisen puolestaan mainitsi tärkeäksi 60 prosenttia vastaajista.

Todellisuudessa ruuan suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät jo alkutuotannossa, eli siinä vaiheessa, kun kasveja ja eläimiä kasvatetaan. Kuljetukset ovat nykypäivänä niin tehokkaita, että niiden ympäristövaikutus on varsin pieni ja toisaalta pakkauksia tarvitaan hävikin välttämiseen, WWF muistuttaa.

Järjestön mukaan tärkeimpiä ympäristötekoja omalla lautasella ovatkin lihan kulutuksen vähentäminen sekä ruokahävikin välttäminen.

"Eläinkunnan tuotteiden tuottamiseen tarvitaan aina paljon kasvikunnan tuotteita eläinten ravinnoksi. Lihan tuotannossa kasvikunnan tuotteita kuluu rehuna useampi kilo tuotettua lihakiloa kohti. Siksi kasvisten käyttäminen suoraan ihmisravinnoksi on huomattavasti tehokkaampaa kuin syöttää niitä ensin eläimelle", sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaa tiedotteessa.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista 52 prosenttia piti kasvisten suosimista tärkeänä muutoksena, 82 prosenttia taas piti hävikin vähentämistä merkittävänä asiana. Runsas kaksi kolmasosaa aikoi vähentää tulevaisuudessa ruokahävikkiä ja runsas kolmannes suosia kasvispainotteista ruokaa.

Tutkimusta varten haastateltiin tuhatta suomalaista joulukuussa 2016.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia