Tutkimus: Sijoittajille ei kerrota syvänmerenporauksen riskeistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Sijoittajille ei kerrota syvänmerenporauksen riskeistä

Myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista pitäisi raportoida sijoittajille, sijoittajajärjestö sanoo.

Öljy- ja kaasuyhtiöt eivät kerro sijoittajilleen riittävästi öljyn syvänmerenporaukseen liittyvistä riskeistä, ilmenee Yhdysvaltojen kestävän sijoittamisen järjestö Ceresin tekemästä tutkimuksesta.

Järjestön mukaan yhtiöt pimittävät sijoittajiltaan tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista syvänmerenporaukseen ääriolosuhteissa kuten Meksikonlahdella ja Arktiksella, raportissa sanotaan.

"Niin kuin BP:n öljyvuoto ja myöhempi kaasuvuoto Pohjanmerellä osoittavat, öljyn ja kaasun poraaminen kaukaisilla alueilla on riskialtista jopa ilman ilmastonmuutoksen ja kasvihuonepäästöjen vaikutusta", sanoo Ceresin johtaja, Mindy Lubber.

Raportissa uskotaan, että öljy- ja kaasuyhtiöiden tulisi pitää sijoittajat ajantasalla öljyvuotojen ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä sekä hallinnon rakenteista. Lisäksi raportissa ohjeistettiin sijoittajia vaatimaan yhtiöiltä parempaa tiedotusta riskeistä.

Yhtiöt, joita raportissa arvioitiin, olivat Apache, BP, Chevron, ConocoPhillips, ENI, ExxonMobil, Marathon, Shell, Suncor and Total.  Tutkituista yhtiöistä BP, ENI ja Suncor tarjosivat parhaiten tietoa ilmastonmuutokseen liittyvistä riskeistä, kun taas BP ja Total kertoivat sijoittajilleen parhaiten poraukseen liittyvista riskeistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia