Tutkimus: Sairaudet jarruttavat trooppisten maiden talouskasvua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Sairaudet jarruttavat trooppisten maiden talouskasvua

Tartuntatautien esiintymisellä ja biodiversiteetin vähenemisellä on myös yhteys, tutkimuksessa todettiin.

Monien trooppisten maiden tulot henkeä kohden voisivat olla jopa kaksinkertaiset, mikäli maat pystyisivät vähentämään tartunta- ja loistautien esiintymistä, arvioidaan joulukuussa julkaistussa tutkimuksessa.

Tartuntataudit, kuten malaria, ovat yhä suurin kuolemien aiheuttaja köyhisssä maissa. Tutkimuksen mukaan tautitaakka vaikuttaa selkeästi maailman tulotason jakautumiseen maantieteellisesti. Myös taloustutkijoiden keskuudessa ajatellaan yleisesti, että esimerkiksi malarian ja hakamatotartuntojen määrä on vaikuttanut talouskasvuun, tutkimuksessa sanotaan.

Tartuntataudit elävät pitkän ajan ihmisen ulkopuolella, ja ne ovat siten erityisen riippuvaisia ulkoisista ympäristöolosuhteista. Tutkimuksessa havaittiin, että biodiversiteetin pienenemisellä oli yhteys tautien lisääntymiseen.

Jos maa, jolla on suhteellisen korkea biodiversiteetti, kuten Indonesia, menettää 15 prosenttia biodiversiteetistään, tartunta- ja loistautien määrän voi odottaa kasvavan 30 prosenttia, tutkimuksessa sanotaan.

Tutkimuksella pyrittiin selvittämään köyhyyden ja maantieteellisen sijainnin yhteyttä. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka maailman talous kasvaa, yli kuudesosa maailman väestöstä elää yhä köyhyydessä, pääosin troppisilla alueilla. Köyhyyden maantieteellinen jakautuminen viittaa siihen, että jokin biofysikaalinen tekijä, kuten sairaudet, vaikuttaa taloudelliseen kasvuun.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia