Tutkimus: Oikeistopopulistien blogeissa vastustajat ovat pettureita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Oikeistopopulistien blogeissa vastustajat ovat pettureita

Perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien poliittisia blogeja vertailevan tutkimuksen mukaan oikeistopopulistiset bloggaajat tekevät itsestään marttyyreitä.

Oikeistopopulististen, maahanmuuttovastaisten poliittisten bloggaajien retoriikka keskittyy vihanpurkauksiin maahanmuuttajia kohtaan sekä poliittisten vastustajien syyttämiseen ja halventamiseen, käy ilmi Helsingin yliopistossa tehdystä tuoreesta sosiaalipsykologian alan tutkimuksesta.

Tutkimuksessa vertaillaan yhdeksän ruotsidemokraattien ja perussuomalaisten blogin maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsitteleviä kirjoituksia.

European Journal of Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan syyttämällä erityisesti vasemmistoa ja median edustajia mustamaalaamisesta bloggaajat saavat marttyyrin aseman, jossa vastustajat saadaan näyttämään pettureilta. Bloggaaja näyttäytyy samalla tavallisen kansalaisen pelastajana.

Pohjoismainen erityispiirre blogeissa on, että niissä asetetaan hyvinvointivaltio ja siirtolaisuus vastakkain, artikkelissa kerrotaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös digitaalisia keinoja maahanmuuttovastaisen retoriikan ilmaisemisessa ja leviämisessä. Sen mukaan esimerkiksi kuvien tai videoiden avulla bloggaajat voivat esittää hyvin jyrkkiä väittämiä ottamatta silti itse suoraan kantaa niihin. Samalla pystytään luomaan yhteyden tunnetta lukijoiden kanssa.

Tutkimuksissa onkin syytä huomioida tämä digitaalinen diskurssi erityisen hyvin, sillä sen on mahdollista levitä valtavirtamediaan asti, artikkelissa todetaan.

Kommentit

Lähettänyt Pertti Mustonen (ei varmistettu) 1.10.2015 - 17:59

Buenos Aires, 01.10.2015

Luin joitain kritiikkejä suomalaisten maahanmuuttajien vastaisesta ja -puolesta kirjoituksista, ja siellä jossa joku Katja väitti, että "maahanmuutajat vievät suomalaisten ruuat." Täälläkin on kirjoitettu päivälehdissä että Suomi olisi Euroopan suhteellisesti suurin ruokahävikkimaa. Alla poimintoja tutkimuksista:

http://www.kuluttajaliitto.fi/teemat/elintarvikkeet_ja_ravitsemus/havikkiviikko/faktaa_ruokahavikista_suomessa

Yhteensä laskettuna suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain 500 miljoonan euron arvosta (Lähde: www.saasyoda.fi).

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ruokahävikkitutkimuksesta selviää, että pääkaupunkiseudulla heitetään roskiin jopa kokonaan avaamattomia elintarvikepakkauksia. Pääkaupunkiseudulla avaamattomien ruokapakkausten osuus kotitalouksien kaatopaikalle päätyvistä elintarvikkeista on 15 prosenttia. (MTT)

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. (Lähde: www.saasyoda.fi)

Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335–460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin 10–15 prosenttia kulutetusta ruoasta. (MTT)

Noin viidennes kaikesta ravintolaruoasta päätyy Suomessa jätteeksi (MTT).

Tiedot mielestäni törkeitä kun samaan aikaan miljoonat kuolevat nälkään, kun eivät pääse Katjan mainitsemiin leipäjonoihin Suomeen.

Pertti Mustonen 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia