Tutkimus: Monet Itä- ja Kaakkois-Aasian kotiapulaiset orjan asemassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Monet Itä- ja Kaakkois-Aasian kotiapulaiset orjan asemassa

Moni nainen lähtee siirtotyöläiseksi vaurauden toivossa, mutta tuoreen kyselytutkimuksen mukaan usein vastassa on usein velkaorjuus ja kädestä suuhun eläminen.

Kotiapulaisina työskentelevien siirtotyöläisten orjuuttaminen Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa on yleistä, käy ilmi tuoreesta kyselytutkimuksesta. Yli 4 100:n kotiapulaisena työskentelevän tai työskennelleen naisen haastatteluihin perustuvan tutkimuksen mukaan käsitystä kotiapulaiseksi lähtevän siirtotyöläisen elämästä onkin syytä muuttaa.

Brysselissä toimivan sosiaalisen yrityksen Farsightin tekemän kyselyn mukaan tavallisesti myös siirtolaiset itse ajattelevat, että tyypillisesti nainen lähtee kotiapulaiseksi ulkomaille tilapäisesti ja palaa takaisin vauraampana. Todellisuudessa hän viettää parhaat vuotensa halpatyössä ilman säästöjä, raportissa sanotaan.

Tutkimuksessa haastateltiin Filippiineiltä ja Indonesiasta kotiapulaisiksi lähteneitä naisia. Näiden kahden maan kansalaisista yli kaksi miljoonaa on tälläkin hetkellä raportin mukaan ulkomailla kotiapulaisena. Filippiinien ja Indonesian lisäksi haastatteluja tehtiin Hong Kongissa ja Singaporessa, jotka ovat yleisiä kohdemaita.

Kyselyn tulosten mukaan kotiapulaiset kohtaavat monenlaista riistoa rekrytointiprosessin aikana sekä työpaikalla. 59 prosentilta vietiin paperit tai heidän liikkumistaan rajoitettiin työnantajan tiloihissa rekrytointiprosessin aikana. Neljännes sai etukäteen väärää tietoa työn luonteesta, palkasta tai elinolosuhteista.

Työssä ollessa 45 prosentin liikkumista ja kommunikointia rajoitettiin, ja lähes neljännestä käytettiin hyväksi seksuaalisesti, suullisesti tai fyysisesti tai uhkailtiin. 17 prosenttia pakotettiin ylitöihin.

Vaikka yleisin työsopimuksen pituus oli kaksi vuotta, naiset jäivät maahan keskimäärin neljäksi vuodeksi, koska ansiotaso ei ollut sitä, mitä oli odotettu. Samaan aikaan kotimaahan jääneen perheen tuloista noin 50–60 prosenttia tuli naisten lähettämistä rahoista.

Tienestejä pienensi myös se, että monilta perittiin rekrytointimaksuja, jotka ajoivat heidät velkoihin. Keskimäärin noin neljä kuukautta kahden vuoden työsopimuksesta käytettiin velan maksuun, raportissa kerrotaan.

Tutkimuksen mukaan yhteensä maailmassa on noin 52 miljoonaa kotiapulaista. Noin 40 prosenttia heistä on Aasian ja Tyynenmeren alueen maissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia