Tutkimus: Mobiiliraha nostanut tuhansia kenialaisia köyhyydestä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Mobiiliraha nostanut tuhansia kenialaisia köyhyydestä

Kenian innovaatio, M-Pesa, on auttanut etenkin naisia vaihtamaan ammattia ja pääsemään köyhyydestä.

Kenialainen mobiilirahapalvelu M-Pesa on onnistunut vähentämään maassa äärimmäistä köyhyyttä. Erityisen tehokas se on ollut naisten kohdalla, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Vuonna 2007 Keniassa lanseerattu M-Pesa on palvelu, jonka avulla rahaa voi siirtää kännykällä. Sillä on yli 25 miljoonaa kenialaista käyttäjää, ja maassa on yli 120 000 M-Pesa-toimipistettä.

Tutkimuksen tehneet yhdysvaltalaisten MIT:n sekä Georgetownin yliopiston professorit Tavneet Suri ja William Jack ovat aiemmissa tutkimuksissaan todenneet, että palvelu auttaa käyttäjiä lainaamaan ja tallettamaan rahaa, maksamaan palveluista helpommin sekä selviämään paremmin erilaisista taloudellisista ongelmista, kuten sadon epäonnistumisesta tai kuivuudesta. Syynä on esimerkiksi se, että M-Pesa mahdollistaa tehokkaammin tukiverkkojen käytön ja nopeamman rahansaannin.

Nyt tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, mitä kulutukselle ja ammatinvalinnalle tapahtuu, kun kotien lähelle perustetaan M-Pesa-toimipisteitä, joiden määrä lisääntyy. Löydösten mukaan kotitalouksien kulutus kasvoi, monet nousivat köyhyydestä ja osa vaihtoi ammattia. Etenkin naiset hyötyivät.

"Näimme, että kun M-PESA tuli alueelle, naiset vaihtoivat ammattiaan ja heidän säästönsä kasvoivat. Arvioimme, että noin 185 000 naista vaihtoi ammattia pienviljelystä yrittäjäksi tai vähittäismyyntiin", Jack sanoo.

Tutkijat arvioivat, että palvelu on nostanut yhteensä noin 194 000 kenialaista kotitaloutta äärimmäisestä köyhyydestä. Epäselvää on, miksi näin tarkalleen ottaen on tapahtunut. Tutkijoiden mukaan syynä saattaa olla se, rahan turvallisempi tallettaminen saattaa johtaa niiden parempaan hallinnointiin ja säästämiseen etenkin naisten kohdalla. Se myös voi antaa naisille enemmän taloudellista riippumattomuutta, mikä taas voi auttaa heitä aloittamaan oman yritystoiminnan.

Tutkimus julkaistiin joulukuun alkupuolella Science-lehdessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia