Uutiset Tasa-arvo

Tutkimus: Filmiteollisuus ylläpitää naisten syrjintää

Vain joka kolmas puherooli menee naiselle ja johtajina naisia nähdään harvoin, paljastuu globaalia elokuvateollisuutta ruotineesta tutkimuksesta.

Naiset ovat selvästi aliedustettuja ja heikommassa asemassa valkokankaalla, paljastuu ensimmäisestä globaalia filmiteollisuutta arvioineesta tutkimuksesta.

Harvempi kuin joka kolmas elokuvan päähenkilö on nainen ja naisia näkee vain harvoin rooleissa, joilla on paljon valtaa. Myös yleisimmin elokuvissa ilmenee naisten ja tyttöjen stereotypisointia ja syrjintää, tutkijat sanovat.

Näyttelijä Geena Davisin perustaman Institute on Gender in Median teettämän tukimuksen mukaan elokuvissa naisia esiintyy vain noin 30 prosentissa kaikista puherooleista. Työntekijöitä esittävistä rooleista vain reilu viidennes on varattu naisille, ja vain 15 prosenttia liike-elämän johtajia, poliitikkoja, tieteen, teknologia-alan asiantuntijoiden, insinöörien ja matemaatikkojen rooleista on kirjoitettu naisille.

"Yritysten johdossa on harvoin naisia, mutta elokuvissa naiset voisivat olla myös johtotehtävissä", Davis sanoi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa.

Tutkimuksessa selvisi myös, että tyttöjen ja naisten esittämät roolit ovat selvästi useammin yliseksuaalisia, kuin miesten ja poikien. Naiset myös pukeutuvat useammin seksikkäisiin asuihin, ovat alasti, ja erittäin laihoja.

Rockefeller-säätiön ja YK:n tukema tutkimus toteutettiin Etelä-Kalifornian yliopiston (USC) tiedotusopin laitoksella.

Selvitys koski elokuvarooleja kaikkein suurimmssa filmiteollisuuden tuotantomaissa: Australiassa, Brasiliassa, Britanniassa, Kiinassa, Ranskassa, Saksassa, Intiassa, Japanissa, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa.

Tasa-arvo genderseksuaalisuusmedia

Lue myös

Naisia kuokat olalla

Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa

Aasiassa ja Afrikassa varsinkin nuoret, vähemmän koulutetut ja alempiin yhteiskuntaluokkiin tai kasteihin tai etnisiin ryhmiin kuuluvat naiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka perheet, yhteisöt tai valtio näyttäisivätkin tukevan heitä.
Nainen puolilähikuvassa

Vammaisten naisten seksuaalisuus on tabu kaikkialla maailmassa – Kenialainen Jane Kihungi haluaa rikkoa hiljaisuuden

Polion lapsena sairastanut Jane Kihungi huomasi erilaisuutensa, kun haaveet sairaanhoitajan ammatista romuttuivat. Nyt hän on vammaisten naisten oikeuksia ajavan järjestön johtaja, joka haluaa puhua etenkin vammaisten naisten lisääntymisterveyden ongelmista, kuten pakkosteriloinneista.
Kirjahylly ja ihmisiä pöytien ääressä

Suomalaisten lukeminen eriarvoistuu – Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan viidesosalla 15-vuotiaista pojista on heikko lukutaito, ja syy on mysteeri

Heikosti lukevien osuus on noussut jo 13,5 prosenttiin oppilaista. Myös sukupuoli vaikuttaa lukutaitoon: ero tyttöjen ja poikien välillä on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa. Tutkija Kaisa Leino uskoo esimerkin voimaan lukuinnon kasvattamisessa.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta

Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma

Suomalaiset maahanmuuttajavanhempien lapset elävät usein kahdessa hyvin erilaisessa kulttuurissa. Moni onnistuu yhdistämään kummankin maailman parhaat puolet, mutta yhteiskunta ei sitä aina ymmärrä. “Jotkut ihmiset määrittelevät minut asettamalla minut kulttuuriin, joka on tuntematon itsellenikin”, sanoo Amina Mohamed.
Hiekkarannalle istutettuja kasvintaimia ja merta

Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta

YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan Uuden-Seelannin olisi pitänyt huomioida ilmastonmuutoksen vaikutukset, kun se päätti karkottaa kiribatilaisen Ioane Teitiotan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan kyseessä on tärkeä ennakkopäätös.
Nainen puolilähikuvassa, taustalla Helsingin Kansalaistori

Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”

Intian hindunationalistinen hallitus on aikeissa ottaa käyttöön uuden kansalaisuuslain, joka on johtanut protesteihin ympäri maailman. Kansalaisaktivisti Vishnu Vardhani järjesti mielenosoituksen Helsingissä ja pohtii nyt, voiko enää opettaa joogaa länsimaalaisille.
YK:n Länsi-Afrikan ja Sahelin toimiston johtaja  kirjoituspöydän takana

Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista

Osa asiantuntijoista uskoo, että Yhdysvaltain sotilaallinen vetäytyminen Länsi-Afrikan maista lisäisi terrorismin uhkaa. Osa taas on sitä mieltä, ettei vaikutus olisi kovinkaan merkittävä, sillä tähän mennessä sotilaat eivät ole saavuttaneet paikallisten luottamusta ja ovat jopa kärjistäneet kriisejä.
Eu:n lippuja suuren rakennuksen edustalla

EU:n kumppanuusneuvottelut Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen maiden kanssa etenevät hitaasti – Komissaari Jutta Urpilaiselta vaaditaan nyt diplomaattista taitoa

EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen (sd) pitäisi saada päätökseen kumppanuusneuvottelut, joita käydään unionin sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen maiden välillä. Tehtävä on vaikea, sillä osapuolten intressit ovat hyvin erilaiset.

Tuoreimmat

Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma
Miten nälkämaa-Suomesta tuli hyvinvointivaltio – Ja olisiko siitä esimerkiksi nykyisille kehitysmaille?
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Johtavat järjestöt boikotoivat G20-kokouksen järjestöfoorumia, jota johtaa tänä vuonna Saudi-Arabia – ”Farssimainen maineenpuhdistusyritys”

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Työttömyyttä on pidetty yhtenä syynä arabikevään mielenosoituksiin – Tuoreen tutkimuksen mukaan merkitystä on liioiteltu
Ilmastonmuutos ruokkii Boko Haramia Nigeriassa – Kuivuuden yleistyessä kiusaus liittyä ääriliikkeeseen kasvaa
Australian palot kasvattavat painetta muuttaa maan ilmastopolitiikkaa – ”Metsillä kestää vuosikymmeniä toipua”
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit