Tutkimus: EU:ssa myydään laittomasti hankittua norsunluuta – radiohiiliajoitus osoittaa, että norsuja on tapettu kieltojen jälkeenkin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: EU:ssa myydään laittomasti hankittua norsunluuta – radiohiiliajoitus osoittaa, että norsuja on tapettu kieltojen jälkeenkin

EU:ssa saa myydä norsunluuta, mikäli se on hankittu ennen vuotta 1947. Tuoreen tutkimuksen mukaan unionissa myydään jopa 2000-luvulla tapetuista norsuista peräisin olevaa norsunluuta. Se osoittaa, että kaikki norsunluukauppa pitäisi kieltää, vaatii tutkimuksen tehnyt Avaaz-järjestö.

Kolme norsua luonnonpuistossa Keniassa

Laittomasti hankittua norsunluuta myydään EU:ssakin. Kuva Amboselin kansallispuistosta Keniasta. Kuva: Diana Robinson / CC BY-NC-ND 2.0.

EU:n alueella myydään laittomasti hankittua norsunluuta pitkään voimassa olleista kielloista huolimatta, paljastaa tuore tutkimus. Aktivistiverkosto Avaazin mukaan tutkimus osoittaa, ettei unionin pitäisi sallia edes antiikkisen norsunluun myyntiä.

Avaaz osti 109 norsunluusta tehtyä esinettä kymmenestä EU-maasta ja teetti Oxfordin yliopistolla radiohiiliajoituksen niiden iästä. Rahoitus kerättiin tavallisilta kansalaisilta.
Radiohiiliajoituksella voidaan selvittää, milloin norsunluuta kantanut norsu on vielä ollut elossa. Tulosten mukaan kolme neljäsosaa tutkitusta norsunluusta oli peräisin vuoden 1947 jälkeiseltä ajalta.

Vuosiluku on olennainen, sillä EU on kieltänyt unionin alueella sellaisen norsunluun myynnin, joka on hankittu vuoden 1947 jälkeen. Vuosina 1947–1990 hankittua norsunluuta saa myydä erityisellä todistuksella.

Sen jälkeen hankittua norsunluuta ei saa myydä, sillä norsunluun kansainvälinen kauppa on kielletty kansainvälisellä sopimuksella vuonna 1989.

Tutkimuksen mukaan lähes viidennes tutkitusta norsunluusta oli kuitenkin peräisin 1990-luvulta tai myöhemmältä ajalta. Kaikista tutkituista maista paitsi Irlannista löytyi laitonta norsunluuta. Bulgariassa, Espanjassa ja Italiassa kaikki testatut osat olivat laittomia. Portugalissa ja Espanjassa norsunluuesine ajoitettiin peräti vuoteen 2010 tai myöhemmäksi.

Norsunluuta käytettiin aikoinaan esimerkiksi pianon koskettimissa, biljardipalloissa ja taide-esineissä. Nykyisin suurin norsunluun kysyntä on Kiinassa, joka kuitenkin kielsi norsunluukaupan viime joulukuussa.

Myös EU:ssa pohditaan parhaillaan, pitäisikö norsunluun kauppa kieltää kokonaan. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ollaan jo ottamassa käyttöön kieltoa, joka kieltäisi kaiken norsunluun kaupan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Avaazin mukaan tutkimus osoittaa, että EU:n lainsäädäntö ei toimi. Sen mukaan antiikkisen norsunluukauppa antaa porsaanreiän myös laittomalle norsunluukaupalle. Järjestö vaatii nyt, että komissio kieltäisi norsunluukaupan Britannian mallin mukaan.

”Se on sairasta. -- Kun ajattelen elefantteja ja kaikkea, mitä olemme saaneet tietää niistä, niiden kognitiivisista kyvyistä ja edistyneistä yhteisöistä ja sitten ajattelen, miten yksi niistä on kuollut tämän rannekorun takia, jota pidän kädessäni nyt – se kouraisee minua mahasta”, sanoi Avaazin edustaja Bert Wander BBC:lle.

Norsuja salametsästetään sekä Aasiassa että Afrikassa, mutta Afrikka on yleisempi laittoman norsunluun lähde. Elefanttien määrä putosi Afrikassa kolmanneksen vuosina 2007–2014, ja joidenkin arvioiden mukaan joka päivä maanosassa tapetaan 55 norsua. Viime vuosina norsujen salametsästys on Afrikassa kuitenkin vähentynyt ja takavarikkojen määrä kasvanut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia