Tutkimus: Biopolttoaineiden vaikutus suurin kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Biopolttoaineiden vaikutus suurin kehitysmaissa

Kansainvälinen tutkijaryhmä toppuuttelee biopolttoaineiden rajoittamanta käyttöä ratkaisuna ilmastonmuutokselle.

Biopolttoainetuotannon ajamilla muutoksilla maankäytössä voi olla merkittäviä alueellisia vaikutuksia maiden varallisuuteen ja ruokaturvaan vuoteen 2020 mennessä, ilmenee uudesta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta.

Selkeimmät negatiiviset vaikutukset biopolttoaineiden tuotannolla ovat kuitenkin köyhimpien kehitysmaiden ruokaturvalle, tutkijat sanovat.

Tutkimusta johtanut Govinda R. Timilsina kertoo, että biopolttoaineiden lisääntyvä kysyntä voi patistaa viljelijöita korvaamaan ruokakasveja biopolttoaineiden raaka-ainelajeilla. Kilpailu maatalousmaasta voi puolestaan aiheuttaa tiuhemmin kriiisitilanteita markinnoilla ruokahintojen noustessa.

Biopolttoaineiden ja ruoan yhteys maakohtainen

Biopolttoaineiden lisäämisestä aiheutuvia ympäristövaikutuksia analysoivat tutkimukset ovat aikaisemminkin antaneet pessimistisen kuvan polttoaineiden peltoviljelyn vaikutuksista.

Esimerkiksi useimpien bioraaka-aineitten käytön nurjapuolina ovat ilmentyneet muun muassa metsien tuhoaminen tai arvokkaan viljelysmaan käyttö. Tutkimuksen laatijoiden mukaan biopolttoaineiden vaikutus ruokaturvaan on kuitenkin useiden tekijöiden summa, niin yleisemmällä taloudellisella tasolla kuin maiden omien elintarvikejärjestelmien ja markkinoiden puitteissa.

Yli 40 maata on sitoutunut kattamaan vähintään kymmenen prosenttia liikenteen energiatarpeista biopolttoaineilla vuoteen 2020 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia