Tutkimus auttaa kuivaa seutua sopeutumaan ilmastonmuutokseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus auttaa kuivaa seutua sopeutumaan ilmastonmuutokseen

Viljasadot ovat parantuneet Beni Mellalissa Marokon sisäosissa, vaikka ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta alueella. Tutkijat ovat auttaneet viljelijöitä sopeutumaan muutoksiin.

Viljasadot ovat parantuneet Beni Mellalissa Marokon sisäosissa, vaikka ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta alueella. Tutkijat ovat auttaneet viljelijöitä sopeutumaan muutoksiin.

Ennen vuotta 1990 kuivuus iski seudulle viiden vuoden välein, mutta nykyisin jo joka toinen vuosi.

Keinokasteluun käytettävän veden ehtyminen oli ajamassa alueen aavikoitumisen tielle, kunnes tutkijat opastivat aikaistamaan kylvöjä, jotta sadevedestä saadaan kaikki hyöty.

Tutkimushankkeen vetäjiin kuuluva Mohamed Boutfirass kertoo, että vielä 1960-luvulla Beni Mellalin kaksi patoa tarjosi riittävästi kasteluvettä kaikille. Nyt niiden pinta on laskenut lähes puolella, ja pohjavesi on käytetty likimain loppuun.

Kuivien alueiden maataloustutkimuksen kansainvälinen keskus (Icarda) ja Marokon maatalousministeriön tutkimuskeskus (Inra) tulivat avuksi.

Kylvökausi aikaistettiin kuukaudella marraskuun alkuun, jolloin siemenet hyötyvät sateista enemmän ja kasvit pelastuvat Saharan kuivalta chergui-tuulelta.

Viljelijöille on myös esitelty uusia kuivuutta kestäviä lajikkeita. Keinokastelun vesimäärää on laskettu 70 prosenttiin aiemmasta ja lannoitteiden käyttö optimoitu.

Tutkijat ovat järjestäneet työpajoja alueen viljelijöille ja vieneet näitä Marokon kuivimpiin kuuluvalle Agadirin alueelle kuulemaan sikäläisten kokemuksia.

"Olennaisinta on se, että viljelijät tekevät työn itse ja ovat pääosassa", hanketta johtava tohtori Bahri Abdeljabar sanoo.

Tulokset ovat lupaavia. Uuden durum-vehnälajikkeen käyttöönotto kasvatti satoja 110-220 prosenttia. Kasteluveden säännöstely on säästänyt rutkasti vettä heikentämättä satoja.

"Enää ei tunnu lainkaan siltä, että kärsimme kuivuudesta", viljelijä Abdelkebir Sefraui sanoo.

"Tuotantoni on tehostunut, sillä saan enemmän tulosta vähemmällä työllä. Taloudellisesti olen toipunut täysin kuivuusvuosista", hän jatkaa.

Vähäpätöisenä hän ei pidä sitäkään, että uudet eri väriset ja -korkuiset lajikkeet ovat tehneet pelloista ilon silmälle.

Boutfirass kiittelee sitä, että Sefraui ja muut mukana olevat viljelijät onnistuvat vakuuttamaan myös naapurinsa uudistusten hyödyllisyydestä.

Tutkijoiden mukaan parannetut tekniikat ovat lisänneet maatalouden tuottavuutta 35 prosenttia.

Alueen vesiviranomaiset suunnittelevat viljelijöille annettavan vesimäärän puolittamista, koska matkailuala on valmis maksamaan paljon paremmin.

Boutfirass ei huolestu: "Tuotannon kasvaessa viljelijät pystyvät pian kilpailemaan muiden vedenostajien kanssa."

Abdeljabar kertoo, että Beni Mellalin kokemuksia aiotaan hyödyntää laajemmin Marokossa ja Icardan kautta tieto leviää muihinkin kuivuuden koettelemiin maihin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia