Tutkimukset: Hyväntekeväisyyssäätiöillä liikaa vaikutusvaltaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimukset: Hyväntekeväisyyssäätiöillä liikaa vaikutusvaltaa

Esimerkiksi Bill Gatesin säätiö kääntää köyhien maiden kehitystä vääristyneeseen suuntaan, kritisoidaan tuoreessa raportissa.

Suuria lahjoituksia tekevät kansainväliset säätiöt saavat kovaa kritiikkiä kahdessa tuoreessa raportissa. Asiantuntijoiden mukaan säätiöillä on valtava määrä rahaa ja vaikutusvaltaa, joiden avulla ne pystyvät ohjailemaan köyhien maiden kehitystä haluamaansa, usein bisnespohjaiseen, suuntaan.

Globaalia päätöksentekoa seuraavan kansainvälisen Global Policy Forumin raportin mukaan esimerkiksi miljardööri Bill Gatesin perustama Gatesin säätiö sekä Rockefeller-säätiö ja näiden kaltaiset toimijat saattavat jopa heikentää YK:n ja muiden kansainvälisen toimijoiden vaikutusvaltaa, maiden omista kehitysstrategioista puhumattakaan.

Raportin mukaan maailman 27 suurinta säätiötä antavat vuosittain hyväntekeväisyyteen yhteensä lähes 14 miljardia euroa. Raportista kertoo The Guardian -lehti.

Säätiöiden toiminta on raportin mukaan kyseenalaista, sillä ne sallivat monien rikkaiden maiden ja näiden yritysten ajaa omia tavoitteitaan kehitysmaissa. Ne solmivat esimerkiksi kumppanuuksia lääkeyhtiöiden kanssa ja edistävät yritysvetoista viljelyä sekä bioteknologian käyttöä terveys- ja maataloussektoreilla. Niiden on myös helppo saada vaikutusvaltaa asiantuntijoiden ja päättäjien keskuudessa.

Kritiikkiä saa esimerkiksi Gatesin ja Rockefellerin säätiöiden vuonna 2006 aloittama Agra-projekti, joka perustuu näkemykseen siitä, että Afrikan ruokaongelmassa on kyse lähinnä teknologiasta ja markkinoiden putteesta. Näin ne ovat päässeet vaikuttamaan Afrikan maiden maatalouspolitiikkaan ja kriitikkojen mukaan avaamaan maanosan markkinat amerikkalaisille agribisnesfirmoille, raportissa kerrotaan.

Bill Gatesin säätiö saa rajua kritiikkiä myös erillisessä raportissa, jonka taustalla on brittiläinen Global Justice Now -järjestö.

Maailman suurimpana hyväntekeväisyyssäätiönä tunnettu Gatesin säätiö toimii muun muassa terveys- ja maataloussektoreilla. Eilen ilmestyneessä raportissa kritisoidaan muun muassa säätiön läheistä suhdetta kyseenalaisiin suuryrityksiin, kuten kasvinsuojeluaineita valmistavaan ja geenimuuntelua edistävään Monsantoon ja lääkeyhtiö Bayeriin.

Säätiö myös puhuu teollisen maatalouden, geenimuuntelun ja kemiallisten lannoitteiden puolesta pienviljelijöistä välittämättä sekä pyrkii yksityistämään koulutusta ja terveydenhuoltoa. Sen vaikutusvaltaa ei valvota, raportissa kritisoidaan.

Monet järjestöt eivät uskalla raportin mukaan kritisoida säätiön toimintaa, koska saavat siltä rahaa. Global Justicen mukaan säätiön toiminta pitäisikin arvioida riippumattomasti.

Gatesin säätiölle annettiin vastausmahdollisuus raporttiin. Vastauksen mukaan raportti esittää väärin säätiön tarkoituksen. Se muistuttaa, että kaikenlaisia toimijoita tarvitaan kehityksen edistämisessä. Vastauksen mukaan sen rahankäyttöä myös säätelee erillinen, itsenäinen toimielin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia