Tutkijat: Resurssien säästö ja talouskasvu voidaan yhdistää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkijat: Resurssien säästö ja talouskasvu voidaan yhdistää

Maapallon luonnonvarojen kulutus voi kolminkertaistua vuoden 2000 tasosta, ellei menoon tule muutosta.

Maailma säästäisi vuosittain noin 2,7 biljoonaa euroa, jos resurssien käytön tuottavuutta parannettaisiin nykyteknologialla ja paremmalla politiikalla. Samalla ehkäistäisiin tulevaisuuden resurssipulaa ja hintojen heilahtelua, lasketaan YK:n ympäristöohjelman UNEPin isännöimän paneelin raportissa.

Resurssien käyttöön erikoistunut tutkijapaneeli muistuttaa, että vuoden 2000 jälkeen esimerkiksi metallin hinta on noussut 176 prosenttia ja kumin jo 350 prosenttia. Huolena on, että kustannukset nousevat ja nykyiset kulutustottumukset vievät maailmasta vielä lisää uusiutumattomia luonnonvaroja.

Raportti tarjoaa ratkaisuksi jo olemassa olevaa teknologiaa sekä esimerkiksi resurssien kulutuksen tukemisen lopettamista. Sen mukaan talouskasvun edistäminen ja resurssien käytön tehostaminen on mahdollista yhtä aikaa. Esteenä ovat kuitenkin esimerkiksi haitalliset tuet ja vanhanaikainen sääntely.

Esimerkiksi parempi uuniteknologia voi vähentää 40 prosenttia sinkin, tinan, kuparin ja lyijyn sulatuksen ja prosessoinnin energiaintensiteettiä, raportissa kerrotaan.

Onnistumisista on jo olemassa esimerkkejä. Sri Lankassa kookospähkinän jalostaja onnistui leikkaamaan 12 prosenttia energiankäytöstään ja 68 prosenttia vedenkäytöstään samaan aikaan, kun tuotanto lisääntyi 8 prosenttia, raportissa kerrotaan.

Aiempien arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä maapallo saattaa kuluttaa luonnonvaroja jo kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2000.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia