Tutkijat: Ebola saattanut lisätä malariakuolemia Guineassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkijat: Ebola saattanut lisätä malariakuolemia Guineassa

Tuoreen tutkimuksen mukaan ebolan takia hoitamatta jääneiden malariatapausten seurauksena malariaan saattaa olla kuollut enemmän ihmisiä kuin ebolaan.

Guinean ebolaepidemia on saattanut aiheuttaa enemmän malariakuolemia kuin itse ebola, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksen mukaan ebola on saattanut johtaa jopa 74 000 hoitamattomaan malariatapaukseen.

Lääketieteellisessä Lancet Infectious Diseases -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tietyn ikäisten guinealaisten käynnit terveyskeskuksissa putosivat viime vuonna 42 prosenttia pahimmin ebolasta kärsivillä alueilla.

Moni ei uskaltanut hakea hoitoa, koska pelkäsi saavansa ebolatartunnan tai joutuvansa lähetetyksi ebolahoitokeskukseen, sillä ebolan ja malarian ensioireet muistuttavat toisiaan, kertoi tutkija Mateusz Plucinski uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tutkimuksessa kartoitettiin viime vuoden joulukuussa 120 terveyskeskusta Guineassa ebolasta kärsivillä ja siitä vapailla alueilla. Sen mukaan pahimmin kärsineillä alueilla hoidettujen malariatapausten määrä putosi lähes 70 prosenttia.

Malaria tappoi vuonna 2013 maailmanlaajuisesti noin 584 000 ihmistä, heistä suurin osa alle viisivuotiaita. Viime vuonna alkaneen ebolaepidemian seurauksena ebolaan on sairastunut lähes 27 500 ihmistä ja tautiin on kuollut yli 11 000. Guineassa tapauksia on ollut yli 3 700 ja kuolleita lähes 2 500.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia