Turkille kritiikkiä poliisiväkivallasta Taksim-aukiolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Turkille kritiikkiä poliisiväkivallasta Taksim-aukiolla

Rauhanomaisia mielenosoittajien kimppuun on käyty suhteettomasti Turkin viimeaikaisissa mielenosoituksissa, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan Turkin poliisin käyttämästä suhteettomasta väkivallasta Istanbulin Taksim-aukion mielenosoituksissa. Amnesty Internationalin mukaan jopa tuhansia ihmisiä on haavoittunut vakavasti poliisin käyttäessä muun muassa kumiluoteja ja kyynelkaasua mielenosoitusten taltuttamiseksi.

Mielenosoitukset saivat alkunsa Turkin hallituksen kaavaileman kauppakeskuksen rakentamisen vastustamisesta, mutta laajenivat pian protestiksi koko hallituksen politiikkaa ja itsevaltaisia toimintatapoja vastaan. Erityisesti Turkin maallisemmat kansalaiset ovat kokeneet tilansa yhä ahtaammaksi konservatiivisen ja uskonnollisen hallituksen ollessa vallankahvassa.

"On selvää, että poliisin voimankäyttöä on ohjannut halu lopettaa ja estää kaikenlaiset mielenilmaukset. Vain hyvin harvat mielenosoittajat ovat turvautuneet väkivaltaan, eikä poliisin voimankäyttö ole suhteessa siihen", toteaa Amnestyn Euroopan johtaja John Dalhusien.

Dalhusien mukaan poliisin liiallinen voimankäyttö saattaa Turkissa olla tavanomaista, mutta on silti häpeällistä, miten raskain keinoin poliisi reagoi rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

Myös Human Rights Watch on seurannut tilannetta huolestuneena.

"Poliisin kovat otteet vain lisäävät mielenosoittajien tyytymättömyyttä", kommentoi HRW:n Turkki-asiantuntija Emma Sinclair-Webb.

Sekä Amnesty että HRW vaativat, että hallituksen on ripeästi puututtava poliisin suhteettomaan voimankäyttöön. Viranomaisten tulisi väkivallan sijasta suojella mielenosoittajia ja turvattava heidän hoitoonpääsy. Myös epäilyt suhteettomasta väkivallasta on tutkittava riippumattomasti ja tehokkaasti, Amnesty vaatii.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia