Uutiset

Tulva koettelee jälleen Pakistania

Monsuunisateiden aiheuttamat syöksytulvat ovat ajaneet yli 50 000 ihmistä kodeistaan, Punainen Risti uutisoi.

Viime vuoden heinäkuussa lähes kaksi miljoonaa kotia tuhoutui, yli 20 miljoonaa ihmistä kärsi tulvien seurauksista, ja nyt Pakistanissa tulvii taas, Punainen Risti kirjoittaa.

Pakistanin Punaisen Puolikuun arvion mukaan joutunut arviolta 750 000 ihmistä Sindhin maakunnassa on joutunut tulvien uhreiksi ja yli 50 000 on joutunut jättämään kotinsa.

Erityisen voimakkaasti tulva on koetellut Badin, Tando Mohammad Khanin, Mirpur Kahisn ja Tharparkarin alueita. Arviolta 30 000 taloa on tuhoutunut ja 18 000 on vaurioitunut.

Rakennusten ohella maataloudelle on aiheutunut merkittäviä tuhoja. Puuvillasatoa oli ryhdytty korjaamaan juuri ennen tulvia. "Tuhoutuneen sadon arvoksi on arvioitu 534 miljoonaa euroa", Punainen Risti toteaa.

Tulvat lisäävät myös terveysriskejä ja monet lapset ja aikuiset kärsivät jo ihoinfektioista sekä malariasta. "Havaintojeni mukaan 60–70 prosentilla lapsista on ihottumaa. Ihmiset käyttävät likaista tulvavettä juomavetenä", avustustoimiin osallistunut Pakistanin Punaisen Puolikuun kenttäkordinaattori Fawad Sherwani kertoo.

Tämän vuoden tulvat tulevat ennen kuin edellisvuoden tuhosta on ehditty selvitä. Tämän kuun alussa UNICEF kirjoitti, että jälleenrakennustyöt ympäri tulvista kärsineitä alueita ovat pahasti kesken.

katastrofiapu Pakistan

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Auringonlasku tai -nousu joen ja metsän yllä

Brasilian keräilijäväestö elää metsistä ja kasvattaa Suomessakin tunnettuja superfoodeja – Presidentti Jair Bolsonaro on kuitenkin tavallista suurempi uhka, sanoo keräilijöiden liiton johtaja Joaquim Belo

Muun muassa kumin- ja marjojenkeräämisestä elävät keräilijät ovat riippuvaisia Amazonin sademetsistä elinkeinonaan. Samalla Amazonista on riippuvainen myös koko muu maailma, muistuttaa Suomessa vieraillut Joaquim Belo.
Ylen toimittaja Pasi Toivonen somalialaisten toimittajien kanssa

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Somalian kansallisen tv-kanavan johtaja Liban Abdi Ali haaveilee samanlaisesta yleisradiosta kuin Suomessakin on. Siihen on vielä pitkä matka sekä konfliktin, politiikan että resurssipulan vuoksi. Viime vuosina Somalian lehdistönvapaus on kuitenkin parantunut.
Kukkia kallionraossa

Syyriassa mielivaltaisia pidätyksiä ja katoamisia hallituksen valtaamilla alueilla – HRW: Mikään ei ole muuttunut al-Assadin hallinnossa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Syyrian tiedusteluviranomaiset ovat viime elokuun jälkeen pidättäneet mielivaltaisesti satoja ihmisiä kapinallisilta takaisin vallatuilla alueilla.
Silmänkantamattomiin jatkuva siirtolaisjono tiellä Meksikossa

Meksikoon tulevien siirtolaisten määrä kasvaa rajusti – Kolmasosa lapsia ja nuoria

Ennätysmäiset yli 400 000 henkeä ylitti Meksikon etelärajan tammi-huhtikuussa. Valtaosa on lähtöisin väkivallan piinaamista Keski-Amerikan maista, ja päämääränä suurimmalla osalla on Yhdysvallat.
Ihmisiä Maailma kylässä -festivaaleilla Kaisaniemen puistossa

Maailma kylässä -festivaaleilla teemana ilmastonmuutos – Sähkönä jätteistä tehtyä dieseliä

Viikonloppuna järjestettävä Maailma kylässä -festivaali juhlii 20-vuotista taivaltaan ajankohtaisesti ilmastonmuutosteemalla. Myös sunnuntain europarlamenttivaalit näkyvät ohjelmistossa.

Luetuimmat

Nigeriasta Eurooppaan suuntautuvan ihmiskaupan takana on monimutkainen vyyhti – Köyhyys ja epärealistiset odotukset ruokkivat ilmiötä, mutta tarjontaa ei olisi ilman kysyntää
Uusi tutkimus luotaa suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden kokemuksia – Kehitysmaihin lähdettiin töitä tekemään, idealisteja odotti pettymys
Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali
Oikeusjuttu Shelliä vastaan etenee: Hollantilainen oikeusistuin linjasi, että sillä on toimivaltaa käsitellä nigerialaisten ympäristöaktivistien teloituksiin liittyvä tapaus
EU:n laajuinen lentovero leikkaisi sektorin päästöjä 11 prosenttia ja toisi miljardien verotulot, paljastaa julkisuuteen vuotanut raportti
Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan, jossa äänessä ovat maahanmuuttajat
Raportti: Miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto – Määrä on suurempi kuin koskaan ihmisen historian aikana
Boko Haram sieppaa yhä tyttöjä sotasaaliikseen Nigeriassa
Poikkeuksellisen laaja joukko kaupunkeja, järjestöjä, yrityksiä ja tutkijoita vaatii EU-johtajilta ilmastohätätilaan puuttumista
Kahden sadekauden epäonnistuminen uhkaa johtaa kriisiin Somaliassa – Avustusrahoista alle viidennes kasassa