Uutiset Luonnonkatastrofit

Tuhannet yhä taivasalla Ecuadorissa

Maanjäristyksen runtelema maa on saanut vasta 15 prosenttia tarvitsemastaan avusta.
(Kuva: European Union/ECHO/J. Lance 2016 / CC BY-NC-ND 2.0)

Ainakin 73 000 ihmistä on joutunut pois kodistaan Ecuadorissa viime kuussa maan luoteisosia ravisuttaneen maanjäristyksen takia, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Huhtikuun puolivälissä tapahtunut 7,8 magnitudin maanjäristys vei hengen UNHCR:n mukaan yli 650 ihmiseltä. YK on julkistanut 84 miljoonan dollarin, eli noin 75 miljoonan euron, hätäapuvetoomuksen, josta kuitenkin vasta 15 prosenttia on saatu kerättyä kasaan.

UNHCR:n eilen julkaiseman tiedotteen mukaan yli 30 000 ihmistä elää tilapäisissä keskuksissa, joissa etenkin naiset ja lapset kaipaavat suojelua väkivallalta. Jännitteitä uhkaa aiheuttaa myös se, että tuhannet ihmiset elävät perheissä, joiden resurssit ovat muutenkin pienet. 15 000 ihmistä on menettänyt järistyksessä henkilöllisyystodistuksensa, mikä vaikeuttaa peruspalvelujen saantia.

Järistys tuhosi tai vahingoitti myös vesijärjestelmiä, terveyskeskuksia ja kouluja. YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan 120 000 lasta tarvitsee yhä tilapäistä koulutilaa.

Myös maassa viime viikolla vierailleen YK:n hätäapukoordinaattorin Stephen O''Brienin mukaan järistyksen seuraukset ovat olleet "tuhoisat". Ihmiset joutuvat jonottamaan ruokaa ja juomavedestä on pulaa. Tuhannet elävät ulkosalla, hän kertoi.

Viime viikolla Ecuadoria ravisutti myös kaksi jälkijäristystä, jotka ovat aiheuttaneet lisätuhoja pahimmin kärsineissä Esmeraldasin ja Manabín maakunnissa. Samoilla alueilla syntyy joka päivä jopa sata lasta, Unicef kertoo.

Luonnonkatastrofit katastrofiapu Ecuador

Lue myös

Naisia telttojen edessä pikkulapset sylissään

Myrskytuhot vaikeuttavat Mosambikin vaalivalmisteluja – Äänestäjien rekisteröiminen pahasti kesken

Keväällä Mosambikiin iskeneet syklonit vaikuttivat yli kahden miljoonan mosambikilaisen elämään. Myrskytuhot ja rahanpuute haittaavat myös lokakuisiin vaaleihin valmistautumista.
Maanjäristystuhoalue Indonesiassa

Yli 220 000 ihmistä on yhä kodittomana Indonesian tsunamin jäljiltä, nyt pelätään tauteja

Sateet vaikeuttavat avustustöitä Indonesiassa. ”Tämä on viimeinen asia, jota tuhannet kotinsa menettäneet, turvakodeissa, evakuointikeskuksissa ja muissa väliaikaismajoituksissa yöpyvät perheet nyt tarvitsisivat”, sanoo paikallisen järjestön edustaja Selina Sumbung.
Maanjäristyksen jälkiä rannalla Indonesiassa

Indonesia pyytää ulkomaisia järjestöjä lähtemään – Punaisen Ristin suomalaisen logistiikkayksikön harteille suuri vastuu maanjäristyksen avustustöistä

Kaikki Indonesiaan tulevat avustustarvikkeet kulkevat nyt Indonesian Punaisen Ristin kautta. ”Meillä on kovat paineet saada tilanne haltuun ja tavara lähtemään eteenpäin”, sanoo Punaisen Ristin kansainvälistä avustusoperaatiota johtava suomalainen Andreas von Weissenberg.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat "pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Myyntikoju ja ihmisiä kadun varrella.

Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa

Kroonisesta ruokapulasta kärsivään Haitiin on vaikea löytää avustusrahaa, sillä köyhyys ei ole mitään uutta tai dramaattista. ”Pelkkä epäonnistuneena oleminen ei ylitä uutiskynnystä”, toteaa Latinalaisen Amerikan historian ja tutkimuksen dosentti Pekka Valtonen.
Rivi pientaloja, joiden katolla on aurinkopaneelit

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa. Kasvun taustalla ovat pääosin yksityiset kuluttajat ja yritykset, sillä aurinkoenergia tulee monia muita energiamuotoja halvemmaksi.
Aasi ja kaksi lasta keräämässä vettä keltaisiin kanistereihin

Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute

Yli puolet senegalilaisista koulutytöistä jää joskus pois koulusta kuukautisten vuoksi ja moni joutuu lopettamaan kokonaan. Senegalin kouluista vain yhdellä prosentilla on erilliset tyttöjen käymälät. Kuukautishygienian ylläpitoa hankaloittaa myös paheneva vesipula.

Tuoreimmat

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta
Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute
”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa
Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat
Senegalissa on vain muutama naispuolinen startup-yrittäjä ja Siny Samba, 28, on yksi heistä
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Puhetta ymmärtävä chatbotti yhdistää intialaiset pienviljelijät ja kuluttajat – Digitaalinen markkinapaikka korjaa pandemian aiheuttamia häiriöitä
Egypti ja Etiopia vesisodan kynnyksellä – Egyptiläiset pelkäävät, että Etiopian jättipato vie Niilin vedet

Luetuimmat

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”
Puiden istutusta ylistetään ilmastonmuutoksen ratkaisukeinona – Tutkijoiden mukaan pahimmillaan vaikutus voi olla kuitenkin päinvastainen
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa