Transsukupuoliset kamppailevat oikeuksistaan Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Transsukupuoliset kamppailevat oikeuksistaan Pakistanissa

Useimmat transsukupuoliset eli hijrat joutuvat perheensä hylkäämäksi ja hakevat turvaa omista yhteisöistään.

(IPS) -- Käytettyjen vaatteiden kaupittelu Karachin torilla Pakistanissa on kovaa työtä kenelle tahansa. Lisämausteeksi tulee ostajien ylenkatse, kun myyjä on transsukupuolinen eli hijra.

Yhteiskunnan marginaaliin sysättyjen hijrojen määrästä Pakistanissa ei ole tilastoa, mutta arviot liikkuvat 300 000:sta puoleen miljoonaan. Yksin maan suurimmassa kaupungissa, noin 24 miljoonan asukkaan Karachissa, heitä voi olla 60–70 000.

Torikauppaa tekevä transnainen Bindiya Rana, 35, halusi jo lapsena pukeutua tyttöjen vaatteisiin. Perhe ei hyväksynyt poikansa erilaisuutta ennen kuin tämä karkasi kotoa kahdeksi kuukaudeksi. Useimmat hijrat joutuvat perheensä hylkäämäksi ja hakevat turvaa omista yhteisöistään, joita vanhemmat "gurut" suojelevat.

Monelta jää koulu kesken, mikä heikentää työnsaantia. Jotkut tanssivat kadulla tai juhlissa ​ja alistuvat yleiselle pilkalle​. Toiset joutuvat kerjäämään elantonsa. Seksityöhön ryhtyneitä vaanivat monet vaarat.

Nöyryytystä ja väkivaltaa

Karachin viranomaiset yrittivät työllistää hijroja pestaamalla heitä tanssimaan sellaisten kaupunkilaisten oville, joilla oli velkoja ulosotossa. Tarkoitus oli korostaa velallisen häpeää, mutta samalla nöyryytettiin hijroja, Rana sanoo.

Hän perusti vuonna 2009 Gender Interactive Alliance Pakistan -järjestön. Se ylläpitää auttavaa puhelinta ja pyrkii tarjoamaan transsukupuolisille suojaa, ammattikoulutusta ja työtä.

Hijroja kohdellaan kaltoin ja jopa väkivaltaisesti niin poliisiasemilla, sairaaloissa kuin virastoissakin. Toukokuun lopulla Peshawarissa sairaalaan tuotu 25-vuotias transnainen kuoli ampumahaavoihin. Syyksi epäillään hoidon viivästymistä, koska potilaat ja henkilökunta kiistelivät siitä, kuuluiko hän naisten vai miesten osastolle.

Tapaus oli viides tietoon tullut hijroihin kohdistunut väkivallanteko Luoteis-Pakistanissa tänä vuonna. Vapaamielisenä tunnettu Daily Times -lehti luonnehtii niitä apartheid-mielialan ilmauksiksi.

Pelastava henkilökortti

Pakistanin hijrat ovat kamppailleet oikeuksistaan pitkään, ja vuonna 2012 korkein oikeus lupasi heille henkilökortin, joka tunnustaa ensi kertaa virallisesti kolmannen sukupuolen.

"Olimme seitsemännessä taivaassa", Rana kiittää päätöstä, joka toi hijroille mahdollisuuden päästä terveydenhuollon ja sosiaaliturvan piirin, äänestää sekä hallita ja periä omaisuutta.

Henkilökorttien jakoa kuitenkin viivytettiin ja hijroilta vaadittiin lääkärintodistusta. "Lähdimme kaduille osoittamaan mieltä ja saimme vaatimuksen kumoon", Rana kertoo.

Nyt kortin saannin esteeksi on noussut perhetausta. Kortin saajalla tulee olla tieto biologisista vanhemmistaan tai viralliset adoptiopaperit. Läheskään kaikilla hijroilla ei ole näitä tietoja, koska moni on joutunut eroon kasvattajistaan hyvin varhain.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia