Teloitus uhkaa 12:ta Iranissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Teloitus uhkaa 12:ta Iranissa

Iran on jälleen teloittamassa huumerikoksista tuomittuja ihmisiä. Teloituksia lykkäsi Iranin entisen presidentin kuolema, mutta nyt ne aiotaan panna toimeen.

Iran aikoo teloittaa huomenna lauantaina 12 huumerikoksista tuomittua miestä, kertovat ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch (HRW).

Miehet siirrettiin maan pohjoisosassa sijaitsevan Karajin vankilan eristysselliin viime sunnuntaina ja heille kerrottiin kuolemantuomion toimeenpanosta. Järjestöjen tietojen mukaan Iranin entisen presidentin Ali Akbar Hashemi Rafsanjanin kuolema samana päivänä lykkäsi teloitusta. Nyt tuomiot aiotaan kuitenkin panna täytäntöön.

Amnesty ja HRW ovat varmistuneet neljän teloitussellissä olevan miehen henkilöllisyydestä. Niiden mukaan näillä ei ollut mahdollisuutta saada asianajajaa kuulustelujensa aikana ja kolmen tuomiot perustuivat muiden vankien tunnustuksiin.

Kansainvälisen lain mukaan kuolemanrangaistus pitäisi antaa vain kaikkein vakavimmista rikoksista. Iranissa pienikin määrä synteettisten huumeiden hallussapitoa, kauppaa tai salakuljetusta voi kuitenkin riittää kuolemantuomioon. Vuonna 2015 maan arvellaan teloittaneen lähes tuhat huumerikollista. Tuhannet odottavat tuomionsa toimeenpanoa.

HRW ja Amnesty vaativat maata jäädyttämään kuolemanrangaistukset.

"Vankiloiden täyttäminen huumerikollisilla ja heidän lähettämisensä kuolemanselliin ilman kunnollista oikeusprosessia vain pahentaa Iranin oikeusongelmaa eikä tee mitään huumeongelman ratkaisemiseksi", sanoo HRW:n Lähi-idän johtaja Sarah Leah Whitson järjestön tiedotteessa.

Joukko parlamentin jäseniä ehdotti vuonna 2015, ettei kuolemanrangaistusta enää annettaisi huumerikoksista aseellista salakuljetusta lukuun ottamatta. Ehdotus ei edennyt, mutta viime marraskuussa parlamentin jäsenet esittelivät jälleen uuden lakiluonnoksen, joka tosin on aiempaa väljempi. Lakia käsitellään parhaillaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia