Taudit liikkuvat yhä vilkkaammin eläimistä ihmisiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Taudit liikkuvat yhä vilkkaammin eläimistä ihmisiin

Eläimistä ihmisiin siirtyvät sairaudet elit zoonoosit muodostavat kasvavan ja arvaamattoman uhkan koko maapallolla, asiantuntijat arvioivat. Eniten hälyä ovat aiheuttaneet hiljattain riehuneet sars-keuhkokuume ja lintuinfluenssa. Zoonoosien yleistymisen syitä ovat ympäristön tuhoutuminen ja ihmisten, tavaroiden ja eläinten lisääntynyt liikkuminen maapallolla.

Zoonoosit ovat yleistyneet 15 viime vuoden aikana, ja kehitys jatkuu samaan suuntaan, sanoo Francoise-Xavier Meslin, joka johtaa zoonoosien valvontaa Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa.

Eniten hälyä on viime vuosina aiheuttanut lähinnä Aasian maissa ja Kanadassa levinnyt sars-keuhkokuume. Sen epäillään siirtyneen ihmiseen sivettikissoista, joskaan sitä ei ole varmuudella todistettu.

Toinen Aasian vitsaus on lintuinfluenssa. Se leviää sarsia hitaammin, mutta sairastuneista linnuista tulee tietoja päivittäin, kertoo Dewan Sibartie, joka johtaa eläinten terveyteen keskittyvää maailmanjärjestöä.

Lintu- tai kanaflunssaa havaittiin ensi kerran Hongkongissa 1997. Tuolloin se siirtyi 18 ihmiseen, joista 6 kuoli. Viime vuonna lintuflunssa koetteli yhdeksää Aasian maata. Joulukuusta lähtien noin sata miljoonaa kanaa on kuollut tai tapettu sairauden vuoksi. Sairauteen kuoli Vietnamissa 15 ihmistä ja Thaimaassa 8.

Meslinin mukaan liian vähälle huomiolle jääneitä zoonoosi-sairauksia ovat muun muassa Afrikassa ajoittain esiintyvä Ebola-kuume, hanta-virus eli Rift Valley-kuume, hiljan Yhdysvalloissa tavattu Länsi-Niilin kuume, Nipah-virus sekä hullun lehmän tauti.

Genevessä toukokuun alussa kokoontuneet YK-järjestöjen asiantuntijat erittelivät zoonoosien yleistymisen syitä. Joukkoon kuuluvat ympäristön tuhoutuminen - joka voi liittyä yhtä lailla maatalouteen kuin kaupungistumiseenkin - ja globalisaatio, joka on lisännyt ihmisten, tavaroiden ja eläinten liikkumista maapallolla.

YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön FAO:n edustaja Jan Slingenbergh kommentoi zoonoosien torjuntaa huomauttamalla, että maatalouden menetelmiä on huomattavasti helpompi saada muutetuiksi kuin globalisaation ja ilmastonmuutoksen kaltaisia prosesseja.

Suomen IPS

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia