Uutiset

Talouskriisi pakottaa kehitysmaat leikkaamaan kaikkein köyhimmiltä

Talouskriisistä kärsivät kehitysmaat ovat joutuneet leikkaamaan varoja esimerkiksi maataloudesta ja terveydenhuollosta, sanoo Oxfam International.
(Kuva: CIAT / cc 2.0)

Talouskriisi on vaikuttanut negatiivisesti kehittyviin maihin, vaikka toisinkin on ennustettu. Rikkaiden maiden talouskriisi on vähentänyt merkittävästi kehitysapua ja lisännyt kehittyvien maiden lainanottoa, usein ehdoin, jotka tulevat niille kalliiksi , tiedottaa Oxfam International.

"Ajatus, että kehitysmaat ovat selvinneet globaalista talouskriisistä vahingoittumatta, on toiveajattelua. Kasvava laina ja vähenevä kehitysapu on pakottanut köyhät maat leikkaamaan erityisesti kaikkein köyhimpien tukia", kommentoi Oxfamin kampanjajohtaja Phil Bloomer.

"Samaan aikaan juuri he tarvitsisivat apua kaikkein kipeimmin ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien ja ruoan hinnannousun vuoksi", hän jatkaa.

Varojen hupeneminen näkyy jo selkeästi esimerkiksi maatalouden ja terveydenhuollon menoleikkauksina. Vain yksi viidestä kehittyvästä maasta kuluttaa maatalouteen ja sen kehittämiseen WHO:n suosittaman summan rahaa. Terveyshuoltoon panostaa suositellun määrän resursseja vain kaksi viidestä.

"Heikko investointi maatalouteen on pääsyy sille, että maailmassa joka kahdeksas ihminen näkee nälkää", Bloomer muistuttaa.

Tilastolliset luvut ovat peräisin Oxfamin ja konsulttiyritys Development Finance Internationalin keräämästä tietokannasta, johon on koottu 52 alhaisen tulotason maan tiedot tulonsiirroista. Tietopankkiin on kerätty tiedot tulonsiirroista erityisesti YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tärkeille sektoreille kuten maataloudelle, koulutukselle, ympäristölle, terveydenhoidolle sekä vesi- ja sanitaatiohuollolle.

Talouskriisin seurauksia kehitysyhteistyököyhyysmaatalousMDGsruokatalousvelka Oxfam International

Lue myös

Pino Argentiina pesoja

Kehitysmaissa on meneillään kolmas suuri velkakriisi

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi saatiin katkaistua määrällisen kevennyksen ohjelmilla. Kehitysmaissa on kuitenkin käynnissä laaja velkakriisi, joka on suoraa seurausta finanssikriisin pelastustoimenpiteistä, kirjoittaa Suomen Attacin puheenjohtaja Omar El-Begawy.
Vihanneksia

Tutkimusraportti: Solidaarisuustalous leviää Euroopassa ja maailmalla

Eurooppalaisselvityksessä mukana olleen Eetti ry:n mukaan inhimillisiä ja ympäristöllisiä arvoja korostava solidaarisuustalous on yksi vastaus kapitalistisen talousjärjestelmän kriisiin.

Keskiluokan kasvu tyrehtyy idässä

Muun muassa raaka-aineiden hintojen lasku ja Euroopan ja Venäjän heikko talouskehitys hidastaa keskiluokkaistumista. 

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Fight racism -kyltti rakennuksen edustalla

Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

63 prosenttia Suomen tummaihoisista on kokenut rasistista syrjintää. Se on tuttua Fiona Musangamfuralle, joka vei nimittelyn lopulta oikeuteen. Maahanmuuttajien terveysongelmista väitelleen Shadia Raskin mukaan terveyspalveluissa ei vielä ymmärretä syrjinnän terveysvaikutuksia. Kuuntele podcast!
Koululaisia pulpettien ääressä

Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten

Koulujen sulkeminen vaikuttaa lähes 1,7 miljardin koululaiseen ja opiskelijaan. Koulutuksen lisäksi moni menettää myös kouluateriat.
Sininen muovipallo, jossa punaisia piikkejä

Koronavirus koettelee demokratiaa

Demokratian taantuminen vakiintuneissakin demokratioissa on ollut trendinä jo pidempään, ja koronaviruksen kaltainen kriisi voi osaltaan vauhdittaa kehitystä, kirjoittavat demokratiajärjestö Demon asiantuntijat Anna Juhola ja Jussi Kanner.
Temppelin raunioituneita pylväitä

Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen

Demokratiakasvatusta on kehitetty Suomessa jonkin verran 2010-luvulla, mutta aihe näkyy edelleen melko vähän opettajakoulutuksen sisällössä ja opetussuunnitelmassa. Sama tilanne on monissa muissa maissa.
Vesihana ulkona

Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla

Saippua on monilla kehittyvillä alueilla luksusta. YK:n asiantuntijat muistuttavat vesipalvelujen tärkeydestä koronapandemian taltuttamiseksi.

Tuoreimmat