Talebaneja paenneiden psyyke koetuksella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Talebaneja paenneiden psyyke koetuksella

Esimerkiksi moni nainen kärsii ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä tai masennuksesta tai näiden yhdistelmistä.

(IPS) -- Afganistanin loputon sota läikkyi rajan yli Pakistanin heimoalueille jo 2001. Miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kotoaan, ja kovat kokemukset horjuttavat varsinkin naisten mielenterveyttä.

"Talebanit tappoivat kaksi poikaani kolme vuotta sitten. Mieheni kuoli vuotta myöhemmin, ja yritän nyt elättää kahta pojanpoikaani kerjäämällä", kertoo heimoalueelta naapurimaakunnan pääkaupunkiin Peshawariin paennut Gul Pari, 50.

Hän jonottaa vuoroaan psykiatrisella klinikalla ja kertoo näkevänsä joka yö unta, jossa pojat palaavat kostamaan surmaajilleen.

"Olen tavannut ainakin 200 potilasta, valtaosin naisia, joille inhimilliset ja taloudelliset menetykset ovat aiheuttaneet traumanjälkeisen stressihäiriön", sanoo psykiatri Mian Iftikhar Hussain.

Kolme miljoonaa evakkoa

Islamistisen Taleban-järjestön taistelijoita siirtyi Pakistanin puolelle Yhdysvaltain kaadettua heidän hallituksensa Afganistanissa 2001.

Pakistanin heimoalueilla asuu kuusi miljoonaa ihmistä. Pakistan armeija yrittää nujertaa siellä talebaneja, jotka terrorisoivat asukkaita ja tuhoavat kouluja ja virastoja. Armeijan hyökkäyksen alettua 2005 evakkoon on joutunut vähintään kolme miljoonaa ihmistä.

Muhamad Rafiq kertoo tyttärensä mielenterveyden horjuvan. Perhe pärjäsi hyvin pitämällä kauppaa heimoalueella Pohjois-Waziristanissa mutta majailee nyt pakolaisena savimajassa, josta puuttuvat vesi, viemäri ja sähkö. Myös ruuasta on pulaa.

Useimmat heimoalueelta paenneet on majoitettu ahtaasti koteihin tai kouluihin naapurimaakunnassa Khyber Pakhtunkhwassa.

Paniikkia ja masennusta

"Pakolaisten elinolot aiheuttavat varsinkin naisille ja lapsille sekä lyhyen että pitkän aikavälin psyykkisiä ongelmia", arvioi Peshawarin opetussairaalan psykiatrian osaston johtaja Syed Muhammad Sultan.

Hänen mukaansa vakavaan traumatisoitumiseen liittyy muun muassa dissosiaatiota, jossa ihminen menettää yhteyden muistin, identiteetin ja tietoisuuden välillä. Moni nainen kärsii ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä tai masennuksesta tai näiden yhdistelmistä, hän jatkaa.

Psykologi Zeenat Shah lisää kärsimysten listaan itsetunnon heikkenemisen ja tulevaisuutta koskevan epävarmuuden sekä menetysten aiheuttaman surun ja tuskan.

"Kotoaan paenneiden on vaikea sopeutua uuteen ympäristöön ja voittaa turvattomuudentunne, joka syntyy sosiaalisen rakenteen menettämisestä ja läheisten kuolemasta. Tuloksena voi olla pysyviä fobioita ja kroonista masennusta", hän sanoo.

Vaikea nuoruus

Asiantuntijat muistuttavat, että kasvaminen lapsesta nuoreksi on muutenkin dramaattisten muutosten aikaa, johon pakolaisuus voi jättää pysyvät jäljet. Heimoalueelta tulleilla se näkyy usein huonona koulumenestyksenä.

Sodan oloissa eläneillä ja hätäisesti pakenemaan joutuneilla ihmisillä on niukalti voimia kohdata uusia haasteita, arvioi opetussairaalan psykologi Zainab Bibi. Hän kuitenkin uskoo, että uuden elämän aloittaminen on mahdollista, jos yhteiskunta, järjestöt ja sukulaiset antavat riittävästi tukea.

Pakolaisten tilannetta voidaan helpottaa järjestämällä heille koulutusta ja mielekästä vapaa-ajantoimintaa, Bibi sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia