Syyriassa käydään kahden rintaman jihadia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyriassa käydään kahden rintaman jihadia

Molemmat islamin pääsuunnat kokevat käyvänsä Syyriassa pyhää sotaa, mutta käytännössä ne sotivat toisiaan vastaan.

(IPS) -- Molemmat islamin pääsuunnat, sunnit ja šiiat, kokevat käyvänsä Syyriassa pyhää sotaa eli jihadia. Käytännössä ne sotivat toisiaan vastaan.

Jako näkyy myös naapurimaassa Libanonissa, jonka eteläosia hallitseva šiia-islamistinen Hizbollah tukee Syyrian hallitusta. Syyrian presidentti Bashar al-Assad tukijoineen kuuluu šiialaisiksi luettaviin alaviitteihin.

Islamilaisia sotureita vetää Syyriaan halu puolustaa uskonveljiään.

"Taistelemme puolustaaksemme lapsia ja naisia, joita Assadin hallitus teurastaa", sanoo Syyrian Homsin maakunnassa sotiva libanonilainen sunni-jihadisti Abu Horeira.

Vastapuolta tukevan Hizbollahin johtaja Sayed Hassan Nasrallah puolestaan vakuuttaa, ettei järjestö hylkää alueella asuvia libanonilaisia šiioja.

Uskonnon nimissä

Syyrian taistelujen kiihtyminen on vahvistanut paatosta. "Uskonnollisia perusteita käytetään usein kansanjoukkoihin vetoamisessa", sanoo šiia-oppinut Sayed Hani Fahs.

Libanonissa kummankin suunnan uskonoppineet ovat etsineet Koraanista perusteita pyhälle sodalle Syyriassa.

"Syyrian pyhä sota velvoittaa kaikkia sunneja", sanoi salafistilahkon johtaja Omar Bakri hiljan.

Hizbollah ei ole virallisesti kutsunut väkeään pyhään sotaan, mutta sen yksikönkomentaja Abou Ali vakuuttaa, että Syyriassa taistelevat noudattavat islamin käskyä.

Tuhansia ulkomaalaisia

Syyriaan on lähtenyt joukoittain kummankin siiven libanonilaisia. Sotilaslähteen mukaan vähintään sata pohjoislibanonilaista sunnia surmattiin tänä vuonna taisteluissa Homsin Qalaat al-Hosnissa. Miehet kuuluivat al-Qaidan tyyppiseen Jund al-Cham -järjestöön.

Lontoon King's Collegen tuore selvitys arvioi, että Syyriassa on kaikkiaan 10 000 ulkomaista sunnisotilasta.

Libanonin Hizbollahin taistelijoita arvioidaan olevan Syyriassa yli 5 000. Järjestöä lähellä olevan lähteen mukaan surmansa on saanut ainakin 500. Muista maista on lisäksi tullut ainakin tuhat šiia-taistelijaa.

"Minulla on varma paikka paratiisissa ja perheestäni huolehditaan, jos kuolen Syyriassa", uskoo Abou Ali, joka sotinut eri puolilla Syyriaa. Hän sanoo puolustavansa yhteisöään ja uskontoaan.

Perusteet 600-luvulta

Uskonsuuntauksien Syyriassa noudattama "käsikirjoitus" kumpuaa lähes 1400 vuoden takaisesta skismasta, joka koski profeetta Muhammedin serkun ja vävyn Alin asemaa. Šiia tarkoittaa Alin kannattajaa.

Hizbollahin sotaa Syyriassa motivoi myös pyhien paikkojen suojelu. Erityisen tärkeänä pidetään Damaskoksessa sijaitsevaa Alin tyttären Zeynabin hautaa.

Syyrian sodan pelkistyminen uskonlahkojen taisteluksi on jyrkentänyt muslimien vastakkainoloa muuallakin Lähi-idässä. Seuraukset voivat olla arvaamattomia, koska uskonnollinen identiteetti on usein vahvempi kuin kansallinen.

"Syyriassa sotivien ulkomaisten sunni-jihadistien ja Hizbollahin sotureiden välillä ei ole mitään eroa, molemmat harjoittavat poliittista terrorismia", sanoo šiiaoppinut Sayed Fahs. Hänen mielestään ainoa pelastus olisi lahkolaisuuden korvaaminen ajatuksella kansalaisuudesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia