Syyrian pakolaisten ruoka-apu jatkuu tammikuulle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian pakolaisten ruoka-apu jatkuu tammikuulle

Ruoka-apu keskeytyi rahapulan vuoksi, mutta valtioiden, yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoitukset helpottavat tilannetta hetkellisesti.

Syyrian pakolaisten ruoka-apua saadaan jatkettua joulukuussa ja osin myös tammikuussa. YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP ilmoitti eilen, että se pystyy jatkamaan elektronisten ruokakuponkien jakoa pakolaisille Syyrian naapurimaissa uusien avustuslupausten vuoksi. Ruokakupongeille ladataan rahaa joulukuun puoliväliin mennessä.

WFP keskeytti lähes 1,7 miljoonan syyrialaispakolaisen ruoka-avun joulukuun alussa rahapulan vuoksi. Viime viikolla järjestö aloitti muun muassa sosiaalisessa mediassa pyörineen kampanjan, jossa pyydettiin yksityisiä ihmisiä lahjoittamaan dollari pakolaisille kolmen vuorokauden sisällä.

Tavoite oli 64 miljoonaa dollaria eli noin 52 miljoonaa euroa. Tavoite on ylittynyt, sillä yhteensä järjestö on saanut kokoon noin 71 miljoonaa euroa. Suurin osa lahjoituksista tuli kuitenkin valtioilta. Yksityisiä ja yksityisen sektorin lahjoittajia oli noin 14 000

Valtiotasolla uusista lahjoituksista ilmoittivat Belgia, EU, Saksa, Irlanti, Alankomaat, Norja, Qatar, Saudi-Arabia ja Sveitsi. Ylimääräisillä rahoilla pystytään todennäköisesti rahoittamaan myös osa tammikuun avustuksista.

Syyriasta on paennut yhteensä noin 3,2 miljoonaa ihmistä, maan sisällä pakolaisia on noin 7,6 miljoonaa.

WFP ei ole ainoa rahoituspulasta kärsivä avustusjärjestö. Tällä viikolla pidetyssä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n rahoituskonferenssissa UNHCR varoitti, että humanitaarisen avun rahoitusjärjestelmä on lähellä romahdusta. Esimerkiksi UNHCR:n rahoitustarve on kärjistyneiden kriisien ja konfliktien takia yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia