Suositus: Uskonnonvapaus tuotava ulkopolitiikan valtavirtaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suositus: Uskonnonvapaus tuotava ulkopolitiikan valtavirtaan

Pitkään marginaalissa pidetty uskonnonvapaus pitäisi nostaa ansaitsemalleen paikalle, sanotaan suomalaisten kehitysjärjestöjen uudessa selvityksessä.

Uskonnonvapauskysymykset ovat jääneet Suomen ulko- ja kehityspolitiikassa marginaaliin ja olisi korkea aika nostaa ne sieltä valtavirtaan, todetaan uudessa selvityksessä.

Uskonnollistaustaisten kehitysjärjestöjen, johon kuului muun muassa Suomen Lähetysseura, Fida ja World Vision, Suomen Ekumeenisen Neuvoston johdolla laatima raportti julkaistiin elokuun lopussa. 

"Uskonnonvapaudesta on tullut tärkeä osa maailmanpolitiikkaa, vaikka se on pitkään ollut jopa tabu", kommentoi Suomen Lähetysseuran järjestämän julkaisutilaisuuden avannut Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen.

Selvityksen laatijoiden mukaan uskonnonvapauden painottaminen osana ihmisoikeuksia on uutta niin EU:n kuin Suomenkin politiikassa. Etenkin nyt, kun Suomi on sitoutunut ihmisoikeusperustaisen ulkopolitiikan edistämiseen, on korkea aika kiinnittää suurempaa huomiota myös uskonnonvapauden kysymyksiin, selvityksessä sanotaan.

Laatijat suosittelevatkin erityisen uskonnonvapausstrategian laatimista.

"Uskonnonvapaus on yksi keskeimmistä klassisista ihmisoikeuksista, aivan yhtä tärkeä kuin sananvapaus tai kokoontumisoikeus. Tätä kuitenkin kyseenalaistetaan ja haastetaan niin konservatiivien että liberaalien tahoilta", kommentoi tilaisuuteen kutsuttu YK:n ihmisoikeuksien erityisraprotoija Heiner Bielefeldt.

"Samalla on kuitenkin muistettava, että uskonnonvapaus on ihmisten oikeus, ei uskontojen oikeus", hän muistuttaa.

Maailman ihmisistä 84 prosenttia kuuluu johonkin uskontokuntaan ja jopa kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä asuu maissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan, selvityksessä todetaan.

Poliittista sitoutumista ja yhteistyötä tarvitaan

Tilaisuudessa alustaneen Lähetysseuran Katri Leino-Nzaun mukaan Suomella on hyvät edellytykset toimia uskonnonvapauden oikeudenmukaisen edistämisen puolesta.

"Täällä on vahva syrjimättömyyden agenda niin turvallisuus-, kehitys- kuin ihmisoikeuspolitiikassa ja tästä voisi mahdollisesti tulla jopa tulevaisuuden vientivaltti", hän kommentoi.

Nyt tarvitaan kuitenkin poliittista sitoutumista, selvityksen tekijät sanovat.

Strategian käytännön toimeenpanemiseksi tarvitaan selvityksen tekijöiden ja ulkoministeriön edustaja Rauno Merisaaren mukaan monien tahojen yhteistyötä, niin valtion ja kansalaisyhteiskunnan kuin eri valtioiden välillä. Myös tutkimus, suunnitelmallisuus sekä tehokkaiden valvontamekanismien kehittäminen on tärkeää.

Selvitystyön tekivät yhteistyössä Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Suomen Lähetysseura, Fida International ry, Suomen lähetysneuvosto, Suomen Evankelinen Allianssi, Suomen World Vision, Stefanus-Lähetys ry ja Frikyrklig Samverkan FS rf.

Kuvassa Anna Hyvärinen (vas.) Suomen Ekumeeniselta Neuvostolta ja Katri Leino-Nzau Suomen Lähetysseuralta esittelevät tuoretta julkaisua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia