Suoraveloituksen päättymisestä isoja kuluja kansalaisjärjestöille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suoraveloituksen päättymisestä isoja kuluja kansalaisjärjestöille

Pankkipalveluiden muutokset aiheuttivat lahjoittajakatoa ja keskimäärin 16 000 euron kustannukset, selviää Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n kyselystä.

Tammikuussa päättyneestä pankkien suoraveloituksesta on tullut isoja kuluja lahjoituksia kerääville kansalaisjärjestöille, selviää Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n (VaLa) tekemästä kyselystä.

Lähes 80 prosenttia VaLan kyselyyn vastanneista järjestöistä toteaa, että pankkien veloittamat maksut ovat nousseet suoraveloituksen poistuessa rahoituslaitosten palveluvalikoimasta. Osalle vastaajista palvelumaksut olivat jopa kymmenkertaistuneet.

Samalla järjestöjen kustannukset pankkimuutosten tiedottamisessa ja tekniikan päivittämisesssä olivat keskimäärin yli 16 000 euroa järjestöä kohden. Järjestöt myös menettivät muutoksen yhteydessä yhdestä seitsemään prosenttia tukijoistaan.

"Kuluihin menevän summan järjestöt olisivat mieluummin käyttäneet esimerkiksi lasten hyväksi, ihmisoikeustyöhön tai luonnonsuojeluun. Muutoksesta tehtiin onneksi helppo yksittäiselle tukijalle, mutta järjestöille muutos on ollut kallis", kertoo VaLan pääsihteeri Pia Tornikoski.

Selvä enemmistö järjestöistä uskoo säännöllisten lahjoitusten kasvuun vuonna 2014. Suoraveloituksen korvaajaksi on tarjottu toistuvaa e-laskua ja suoramaksua.

"Sitoutuneet tukijat ovat monen järjestön elinehto. Tiivis kommunikointi järjestöjen ja pankkien välillä viime vuoden aikana on poikinut hyvääkin. Ilahduttavaa oli muun muassa se, että Danske Bank ilmoitti jo viime kesänä tarjoavansa järjestöille mahdollisuuden kuluttoman keräystilin käyttöön", Tornikoski sanoo.

VaLan mukaan joka kymmenes suomalaisista tukee suomalaisia järjestöjä kuukausittaisen lahjoituksen, kuten kummiuden kautta. Vuonna 2013 säännöllisten lahjoitusten tuotto vaihteli selvitykseen osallistuneissa järjestöissä 10 000 eurosta 11,9 miljoonaan euroon.

Kyselyyn vastasi 21 järjestöä tammikuun loppuun mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia