Suomi maailman äitilistauksen ykkösenä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi maailman äitilistauksen ykkösenä

Saharan eteläpuolinen Afrikka on maailman pahin paikka sekä syntyä että synnyttää.

Suomalaisäitien hyvinvointi on maailman huippua, käy ilmi Pelastakaa Lapset -järjestön tänään julkaisemasta State of the World's Mothers -raportista.

14. kerran ilmestyvässä raportissa pannaan järjestykseen 176 maata sen mukaan, kuinka suuri on äitiyskuoleman riski, kuinka moni lapsi kuolee alle 5-vuotiaana sekä minkälainen on äitien koulutus, tulotaso ja poliittinen asema.

Indeksin ensimmäiset viisi maata ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti ja Alankomaat. Suomi on raportin mukaan listauksen huipulla, koska se on pärjännyt hyvin kaikissa viidessä kategoriassa, vaikka ei ole missään ykkössijalla. Teollisuusmaista heikoimmin vertailussa pärjää Yhdysvallat, joka on vasta sijalla 30.

Rikkaiden ja köyhien väliset erot äitien ja lasten hyvinvoinnissa ovat huimat: esimerkiksi äitiyskuolemista 99 prosenttia tapahtuu kehitysmaissa, joissa perusterveydenhuolto on heikolla tolalla. Myös monien maiden sisällä köyhien ja rikkaiden väliset erot ovat kasvamassa, raportti varoittaa.

Huonoimmin menee Saharan eteläpuolisen Afrikan mailla. Jumbosijalla on Kongon demokraattinen tasavalta, jossa äitiys tappaa yhden 30:stä naisesta. Suomessa vastaava luku on 12 200.

Raportissa tarkastellaan tänä vuonna myös vastasyntyneiden kuolemia, joista 98 prosenttia tapahtuu kehitysmaissa. Ensimmäisenä elinpäivänä kuolee vuosittain miljoona lasta esimerkiksi infektioiden, ennenaikaisen synnytyksen ja komplikaatioiden vuoksi. Vaikka äitiys- ja lapsikuolemat ovat muuten vähentyneet, vastasyntyneiden kuolleisuus on vähentynyt hitaasti.

Esimerkiksi Afrikassa yksi kuudesta äidistä menettää lapsensa tämän ensimmäisenä elinpäivänä. Jos Afrikassa ei tapahdu muutosta, kestää yli 150 vuotta, että maanosan vastasyntyneet saavat samat mahdollisuudet kuin eurooppalaiset tai pohjoisamerikkalaiset, raportissa todetaan.

Kehitysapua ei tarpeeksi

Puutteista huolimatta äitiyskuolleisuus on vuoden 1990 jälkeen lähes puolittunut ja lapsikuolleisuus vähentynyt yli 40 prosenttia. Raportissa kuitenkin muistutetaan, että suurin osa äitiys- ja lapsikuolemista olisi edelleen ehkäistävissä.

Esimerkiksi napanuoran tulehdusten ehkäisy sekä vastasyntyneiden hengitysongelmien korjaaminen olisivat raportin mukaan edullisia keinoja estää vastasyntyneiden kuolemat, samoin rintaruokinta ja kenguruhoito.

Raportin mukaan terveyspalveluihin pitäisi myös osoittaa enemmän rahaa ja terveysjärjestelmiä parantaa esimerkiksi työntekijöitä lisäämällä. Kehitysmaiden itsensä lisäksi se koskee myös avunantajamaita. Vaikka äideille ja lapsille osoitettu kehitysapu on kasvanut, vastasyntyneille keskitettiin vuonna 2008 vain kuusi prosenttia avusta, raportti moittii.

Raportissa vaaditaan myös kuolemien syvällisempiin syihin puuttumista. Liian moni äiti synnyttää ilman ammattilaisen apua, monet ovat äidit alipainoisia ja saavat lapsen liian nuorena. Kulttuuristen ja taloudellisten esteiden vuoksi apua haetaan usein liian myöhään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia