Suomi lisää tukea syyrialaisille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi lisää tukea syyrialaisille

Myös tavalliset suomalaiset lisäisivät apua syyrialaisille, käy ilmi kyselytutkimuksesta.

Suomi on myöntänyt 4,9 miljoonaa euroa lisäapua Syyrian kriisin uhreille. Apu toimitetaan YK:n pakolaisjärjestön sekä Maailman ruokaohjelman WFP:n kautta. Rahoilla voidaan toimittaa ruokaa Syyriaan ja auttaa naapurimaihin paenneita pakolaisia talveen varautumisessa, ulkoministeriö kertoo.

"Syyrian naapurimaat tekevät valtavasti työtä pakolaisten auttamiseksi. On äärimmäisen tärkeää, että näitä maita tuetaan kaikin mahdollisin keinoin, jotta ne kykenevät edelleen pitämään rajansa auki pakolaisille", toteaa kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr).

Päätös nostaa Suomen humanitaarisen avun Syyrian kriisiin yhteensä 20 miljoonaan euroon. Summasta 16,3 miljoonaa on annettu vuoden 2013 aikana. 

Tiistaina ilmestyneen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselytutkimuksen (pdf) mukaan avun lisäämistä tukevat myös tavalliset suomalaiset: 73 prosenttia vastanneista haluaisi, että maalle annettaisiin lisää humanitaarista apua.

Syyrian humanitaarinen tilanne on viime aikoina pahentunut. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi aiemmin tällä viikolla, että kuolonuhrien määrä on noussut jo lähes 126 000:een. Heistä ainakin kolmannes on siviilejä.

Väkivaltaa on paennut maasta yli kaksi miljoonaa ihmistä, ja maan sisällä yli yhdeksän miljoonaa tarvitsee apua. Konfliktin osapuolet ovat vaikeuttaneet avun pääsyä perille. YK:n humanitaarisen avun alipääsihteeri Valerie Amos arvioi tiistaina, että piiritetyissä yhteisöissä noin 250 000 ihmistä ei saa apua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia