Suomi jää vieraaksi maaksi monelle thaihierojalle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi jää vieraaksi maaksi monelle thaihierojalle

Tuoreen tutkimuksen mukaan seksityötä tekevät thaimaalaiset jäävät tahtomattaan suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tuore opinnäyte-tutkimus toteaa, että moni hierontapaikoissa työskentelevä thaimaalainen jää tahtomattaan suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Eristäytyneisyys puolestaan tarkoittaa etteivät naiset yleensä ole tietoisia omista oikeuksistaan.

Seksityöntekijöitä tukevan Pro-tukipisteen sosiaaliohjaaja Mari Kinnusen tekemän selvityksen mukaan syyt syrjäytymiseen johtuvat hyvin samansuuntaisista kokemuksista: useimmille kontakti yhteiskuntaan rakentuu pitkälti suomalaisen aviopuolisosta ja thaiyhteisöstä koostuvan epävirallisen tukiverkoston varaan.

Tutkimusta varten haastateltujen mielestä julkisten palveluiden tarjoama tuki on usein myös lamauttavaa, erityisesti kun heikko kielitaito ja tiedon puute hankaloittavat itsenäistä päätöksentekoa.

"Vaikuttaa siltä, että kotouttamiseen tähtäävät tukitoimet ja toisaalta suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut tarjoavat liikaa valmiita vastauksia ja vaihtoehdottomuutta", toteaa Kinnunen. "Ensin päättävät suomalaiset puolisot ja mahdollisen eron jälkeen viranomaiset", Kinnunen kertoo.

Tärkeämpänä osana hyvää tukityötä koettiin arvostava asenne ja yhteinen kieli. Kinnunen kehoittaakin palveluja pohtimaan maahanmuuttajien omia toivomuksia ja jatkamaan heidän todellisen elämäntilanteensa hahmottamista, jotta seksi-alalla toimivia maahanmuuttajia pystyttäsiin tavoittamaan entistä aktiivisemmin.

Kinnunen tarkasteli AMK-opinnäytetyössään kahdeksan hierontapaikoissa työskentelevien thaimaalaisten kokemuksia Pro-tukipisteen Saphaan-projektin asiakkaina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia