Suomessa autettiin viime vuonna 85:tä ihmiskaupan uhria | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomessa autettiin viime vuonna 85:tä ihmiskaupan uhria

Auttamisjärjestelmässä oli myös viisi alaikäistä, käy ilmi tuoreesta tilannekatsauksesta.

Suomen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä oli viime vuonna 85 asiakasta sekä lisäksi noin 60 heidän lastaan, käy ilmi Joutsenon vastaanottokeskuksen julkaisemasta tilannekatsauksesta (pdf).

Uhreista hieman yli puolet oli seksikaupan uhreja. He uhriutuivat pääosin ulkomailla, yleensä Välimeren maissa. Työperäisen ihmiskaupan uhrit sen sijaan työskentelivät yleensä Suomessa, katsauksessa kerrotaan. Yleisimmin henkilö oli työskennellyt siivous- tai ravintola-alalla.

Katsauksen mukaan noin 71 prosenttia järjestelmän asiakkaista oli naisia. Uhreista viisi oli alaikäisiä. Eniten auttamisjärjestelmässä oli nigerialaisia, vietnamilaisia, suomalaisia ja filippiiniläisiä.

Uhrien määrä auttamisjärjestelmässä ei ole katsauksen mukaan merkittävästi viime vuosina muuttunut. Viime vuonna järjestelmään otettiin 50 uutta ihmistä, mikä on suunnilleen saman verran kuin aiempinakin vuosina.

Katsauksessa kuitenkin muistutetaan, etteivät auttamisjärjestelmän tilastot kerro totuutta koko ihmiskaupasta, sillä ne kertovat vain järjestelmän tietoon tulleista tapauksista. Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan Suomi on vuosittain kymmenien tai jopa satojen uhrien kauttakulku- ja kohdemaa.

Suomessa on ollut ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä vuodesta 2006. Se antaa asiakkailleen palveluja ja tukitoimia, kuten oikeudellista neuvontaa, kriisiapua ja terveyspalveluja. Järjestelmää koordinoi Joutsenon vastaanottokeskus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia