Suomeen tulossa ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti – Ympäristöjärjestöt valittavat valtion riittämättömistä toimista hiilinielujen pelastamiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomeen tulossa ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti – Ympäristöjärjestöt valittavat valtion riittämättömistä toimista hiilinielujen pelastamiseksi

Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat jättäneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallintovalituksen valtion riittämättömistä ilmastotoimista.

Koivuja metsässä.

Metsien hidastunut kasvu ja runsaat hakkuut ovat johtaneet Suomen hiilinielujen romahtamiseen. Kuva: Safa Hovinen / CC BY 2.0.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace ovat viemässä Suomen valtion oikeuteen riittämättömien ilmastotoimien takia. Järjestöjen mukaan valtioneuvosto ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin, jotta Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite toteutuisi.

Käytännössä kyseessä on hallintovalitus, jonka järjestöt ovat jättäneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen valtioneuvoston lokakuun lopulla tekemästä päätöksestä.

Valtioneuvosto on päättänyt antaa eduskunnalle ilmastovuosikertomuksen ilman, että se käynnistää niin sanottua lisäpäätösmenettelyä. Järjestöjen mukaan lisäpäätösmenettelyä tarvitaan, sillä Suomen hiilinielut on romahtaneet, mikä edellyttäisi lisätoimia hiilineutraaliustavoitteen pelastamiseksi.

Hiilinielujen romahduksesta kertoi toukokuussa Tilastokeskus, jonka katsauksen mukaan runsaiden hakkuiden ja metsien kasvun hidastumisen vuoksi Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilipäästöjen lähteeksi sen sijaan, että se toimisi hiilinieluna. Myös riippumattoman, asiantuntijoista koostuvan Suomen ilmastopaneelin mukaan hiilinielun romahdus vaarantaa Suomen hiilineutraaliustavoitteen. 

Lisäpäätösmenettelystä säädetään ilmastolaissa, jonka mukaan valtioneuvoston tehtävänä on seurata Suomen ilmastotavoitteiden, kuten hiilineutraaliuden, toteuttamista ja ryhdyttävä tarvittaessa lisätoimiin. Järjestöjen mukaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

“Hiilinieluista on tullut Suomen ilmastopolitiikan kohtalonkysymys. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen toimimattomuus on jyrkässä ristiriidassa ilmastolain velvoitteiden kanssa, ja haluamme nyt selvittää, millaista oikeusturvaa ilmastolla ja hiilinieluilla on. Lakiin kirjatut ilmastotavoitteet eivät voi olla sanahelinää, vaan toimien on oltava niiden mukaisia”, sanoo Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Aho tiedotteessa.

Kyseessä on Suomen ensimmäinen ilmasto-oikeusjuttu, mutta maailmalla eritasoisia ilmasto-oikeusjuttuja on pantu vireille paljon. Järjestöjen mukaan on vielä vaikea ennustaa, millaiset etenemismahdollisuudet valituksella on. 

Kommentit

Lähettänyt Taavi Siuko (ei varmistettu) 26.12.2022 - 22:01

Yllä olevassa kuvassa lahoava kasa koivunrunkoja viittaa hiilidioksidin vapautumiseen ja kyseisen metsäkohteen hiilivaraston hupenemiseen, puusto vaikuttaa niin elinvoimaiselta, että kohde edelleen silmämääräisesti arvioituna olisi tasapainossa, puuta kasvaa saman verran kuin mätäneekin ja hiilinielu lienee nollan tuntumassa.
Artikkeli uutisoima oikeudenkäynti vittaa siihen, että käytössä on kehitetty siinä määrin luotettava hiilinielumittari, että hiilinielun suuruudesta voidaan keskustella Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Pyydän artikkelin kirjoittajalta tietoa missä voisin tutustua mittariin ja mahdollisesti ostaa sellaisen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia