Uutiset

Suomeen suunnitellaan hävikkiruokaa myyvää kauppaa

Kirkon Ulkomaanapu kertoo perustavansa hävikkiruokakaupan, jonka tuotoilla tuetaan järjestön kehitysyhteistyötä ja katastrofiapua.
Ruokajäte
Maailmassa syntyy vuosittain noin 1,3 miljardia tonnia ruokajätettä. (Kuva: Katie Campbell / EarthFix / CC BY-NC 2.0)

Suomeen ollaan perustamassa hävikkiruokaa myyvää ruokakauppaa. Asialla on Kirkon Ulkomaanapu, jonka tarkoituksena on saada tuotolla varoja toimintaansa kehitysmaissa sekä katastrofitilanteessa. WeFood-kaupan tarkoituksena on myydä muuten kaatopaikalle päätyvää ruokaa 50–70 prosenttia tavallista halvemmalla. Kauppaa pyörittävät vapaaehtoiset.

"Suomessa päätyy vuosittain roskiin jopa 460 000 tonnia ruokaa. WeFood on yksi ratkaisu kasvavaan ruokahävikkiongelmaan, ja samalla se auttaa kehitysmaiden ja hauraiden valtioiden köyhimpiä, sillä kaupan tuloilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun työtä", sanoo WeFoodin projektipäällikkö Else Hukkanen järjestön tiedotteessa.

Varoja kaupan perustamiseen kerätään virtuaalisella ”osakeannilla”, joka julkistetaan tulevana viikonloppuna Maailma kylässä -festareilla.

Ruokahävikkikaupan idea on peräisin Tanskasta, jossa järjestön sisarjärjestöllä on jo kaksi vastaavanlaista ruokakauppaa. Niissä käy 50 000 asiakasta vuodessa, Hukkanen kertoo.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn mukaan vuosittain noin 1,3 miljardia tonnia, eli kolmannes kaikesta ruuasta, heitetään pois. Teollisuusmaissa yli 40 prosenttia hävikistä tapahtuu myynti- ja kulutustasolla.

kehitysyhteistyöruoka Suomi Kirkon Ulkomaanapu

Kommentit

Lähettänyt Paula (ei varmistettu) 7.1.2018 - 15:18

Mitäs jos ne rahat ees ohjattais kotimaan köyhille nyt ku köyhiltä taas leikataan. Ennen näitä samoja hävikkiruokia dyykattiin roskista ja jaettiin köyhille ja jotku dyykkas ekologisuuttaan. Sitte lukittii roskikset ja siirryttii leipäjonoon hakeen niitten kauppiaitten almut jotka suostu lahjottaa köyhille roskisten sijasta. Nyt leipäjonoruoat vähenee huimaa vauhtia kun roskisruoasta keksittiin tehdä bisnestä...en tykkää

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Unikkoja ja aurinkoenergiapaneeleja

Vaikuttavuussijoittajat haluavat parantaa maailmaa – mutta miten ja kenen ehdoilla?

Sijoitusmaailman radikaaliksi extreme-lajiksi kutsuttu vaikuttavuussijoittaminen kasvaa vauhdilla ja ylittää jo perinteisen valtioiden antaman kehitysavun. Kysymys kuuluu: voiko sijoittamalla vähentää globaalia epätasa-arvoa?
Ihmisiä torilla Ugandan Kampalassa

Uusi tapa luoda työpaikkoja kehitysmaihin: Ulkoministeriö lainaa 16 miljoonaa euroa Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiölle

Kirkon Ulkomaanapu ryhtyy rahoittamaan pienyrityksiä hauraissa kehitysmaissa perustamansa yhtiön kautta. Yksityisen sektorin kautta tehtävä kehitysyhteistyö on myös tulevaisuuden trendi, uskoo järjestön toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Tietokoneen näppäimistö

Vuoden kotoutumisteko -tunnustus maahanmuuttajia ja työnantajia yhdistävälle sovellukselle

Suomen Pakolaisapu halusi tänä vuonna antaa tunnustusta etenkin teknologisille innovaatioille, jotka edistävät kotoutumista.
Eduskuntatalo

Tuore selvitys mittaa rikkaiden maiden politiikan vaikutusta köyhimpiin – Suomi auttaisi enemmän paremmalla siirtolaispolitiikalla

Tuoreen selvityksen mukaan Ruotsi on maailman paras kehitysmaiden tukija. Suomea kehutaan tuoreessa selvityksessä muun muassa turvallisuuspolitiikasta, mutta siirtolaispolitiikassa Suomi ei pärjää erityisen hyvin.