Suomalaisjärjestöiltä apua koronakriisiin – Unicefin hätäapukeräys tuonut tuhansia lahjoittajia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaisjärjestöiltä apua koronakriisiin – Unicefin hätäapukeräys tuonut tuhansia lahjoittajia

Suomen Unicefin hätäapukeräys on tuottanut kevään aikana yli 440 000 euroa. Myös esimerkiksi Suomen Lähetysseura ohjaa rahaa koronakriisiin.

Terveystyöntekijöitä laittamassa hengityssuojaimia kasvoilleen.

Terveystyöntekijät varautuivat koronavirustartuntaa potevan potilaan tapaamiseen Etiopiasa huhtikuussa. Kuva: Mulugeta Ayene / @UNICEF Ethiopia / CC BY-NC-ND 2.0.

YK:n lastenjärjestön Unicefin hätäapukeräys koronaviruspandemian ehkäisemiseksi on tuottanut Suomessa kevään aikana yli 440 000 euroa.

Järjestö kertoi tänään saaneensa tuhansia lahjoittajia. Keräys jatkuu edelleen.

”On ollut hienoa huomata, miten vakavasti ihmiset ovat ottaneet koronaviruksen vaikutuksen lasten tilanteeseen myös maailmalla. Suomalaisten lahjoittajien tuella lapset ja perheet saavat hygieniapaketteja, puhdasta vettä ja tietoa viruksesta, sanoo järjestön pääsihteeri Marja-Riitta Ketola tiedotteessa.

Varoilla muun muassa välitetään terveydenhuollon ammattilaisille suojavarusteita, tuetaan lasten etäopiskelua, jaetaan tietoa, puhdasta vettä ja hygieniatarvikkeita sekä annetaan psykososiaalista tukea.

Myös monet muut suomalaiset kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestöt ovat koronaviruskriisin vuoksi joko muokanneet olemassa olevia hankkeitaan koronaviruksen ehkäisytyöksi tai aloittaneet kokonaan uusia projekteja.

Suomen Lähetysseura kertoi viime viikolla ohjaavansa vuoden 2020 aikana 399 000 euroa työhön koronaviruksen hillitsemiseksi ja sen vaikutusten lievittämiseksi. Uusia hankkeita aloitetaan parhaillaan Zimbabwessa, Nepalissa, Etiopiassa, Palestiinassa ja Kiinassa, ja huhtikuun alussa käynnistettiin työ Tansaniassa.

Hankkeissa tuetaan terveydenhuoltoa ja tarjotaan köyhille ja syrjityille ihmisille hygieniatarvikkeita, psykososiaalista tukea, ruoka-apua sekä tietoa koronaviruksesta ja hygienian tärkeydestä.

”Koronavirus ja sen taloudelliset vaikutukset uhkaavat ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi heikossa asemassa. Esimerkiksi Zimbabwe on hauras valtio, jonka talous on romahtanut ja jonka terveydenhoitojärjestelmä ei pysty vastaamaan koronakriisiin. Tuellamme noin 3 miljoonaa zimbabwelaista saa radion, sosiaalisen median, television ja musiikin kautta tietoa koronasta ja 10 000 ihmistä saa terveydenhoitoa ja psykososiaalista apua”, kertoo järjestön ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen tiedotteessa.

Koronavirus ei ole levinnyt esimerkiksi Afrikan maissa vielä yhtä laajasti kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta epidemiaan liittyvien rajoitustoimien pelätään aiheuttavan kuolemia ja laajamittaista köyhyyttä talousvaikutusten ja esimerkiksi terveyspalveluiden heikkouden takia.

Tutkijoiden tuoreen arvion mukaan esimerkiksi alle 5-vuotiaita voi kuolla seuraavien puolen vuoden aikana päivittäin jopa 6 000 lisää terveyspalveluiden heikentymisen ja aliravitsemuksen kasvun vuoksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia