Stora Enson ja maattomien välit kiristyvät jälleen Brasiliassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Stora Enson ja maattomien välit kiristyvät jälleen Brasiliassa

Vuosia protestoineet Brasilian maattomat maatyöläiset eivät ole pääsemässä sopuun Stora Enson kanssa, vaikka yhtiö niin väittääkin, maattomien yhdistys sanoo.

Brasilian maattomat eivät ole pääsemässä sopuun maakiistoista Stora Enson eivätkä sen puoliksi omistaman Veracelin kanssa, vaikka yhtiö onkin niin väittänyt, sanoo maattomien liikkeen MST:n edustaja Márcio Matos.

"MST ei missään tapauksessa aio lopettaa Veracelin painostamista ennen kuin alueen kaikille maattomille pien- ja perheviljelijöille on osoitettu riittävästi viljelymaata", Matos sanoo suomalaisen Maattomien ystävät ry:n tiedotteessa.

Brasilian maattomat ovat vastustaneet vuosia Stora Enson ja Veracelin Bahian osavaltiossa sijaitsevia eukalyptusplantaaseja ja sellutehdasta. Stora Enson viestintäjohtaja Lauri Peltola sanoi viime viikolla Alma Medialle, että ratkaisu maakiistoihin on nyt lähellä.

Peltolan mukaan yhtiö on käynyt neuvotteluja osavaltion hallinnon, Brasilian maareformiviraston INCRAn sekä MST:n ja muiden järjestöjen kanssa. Ratkaisussa Veracel luovuttaisi hänen mukaansa kansalaisjärjestöille INCRAn kautta noin 14 000 hehtaaria maata.

Matosin mukaan Stora Enson mainostamat neuvottelut on kuitenkin käyty Brasilian hallituksen ja Veracelin välillä. Maattomien liikkeen vaatimukset kattavat paljon enemmän kuin nyt lupaillut 14 000 hehtaaria, ja liike aikoo jatkaa vaatimuksien esittämistä neuvotteluiden lopputuloksesta riippumatta.

Uusia valtauksia käynnissä

Maakiistoilla on Brasiliassa pitkä historia. Maanomistus on kansainvälisen Maattomien ystävät -järjestön mukaan maailman toiseksi keskittyneintä. On myös arvioitu, että 3,5 prosenttia Brasilian maanomistajista pitää hallussaan yli puolta viljelykelpoisesta maasta.

Maattomien liike MST on yksi maailman suurimmista kansalaisliikkeistä, ja se on vaatinut maareformia jo vuosia muun muassa valtaamalla maata. Uudistukset ovat kuitenkin edenneet hitaasti, maanomistus on edelleen keskittynyttä ja lukuisia maaoikeusaktivisteja on murhattu.

Bahian osavaltiossa Veracel herättää kiukkua, koska MST:n mukaan yhtiö hankki 2000-luvulla maat alueilta, jotka oli tarkoitettu jaettavaksi maareformin yhteydessä maattomille.

Veracelia on myös syytetty viime vuosina laajoista rikkomuksista, kuten rahanpesusta, ympäristörikoksista ja työlainsäädännön rikkomuksista. Se on tuomittu monissa oikeusistuimissa, mutta se on valittanut päätöksistä.

Stora Enson tuoreimman yhteiskuntavastuuraportin mukaan tilanne Bahiassa on rauhoittunut viime aikoina. Tilannetta seuraavan Maattomien ystävät ry:n puheenjohtaja Otto Bruun on toista mieltä.

Hän kertoo, että viimeksi maaliskuussa yli tuhat naista valtasi Veracelin 2 900 hehtaarin eukalyptustilan. Myös paikalliset intiaanit ovat vallanneet ison maa-alueen Veracelin käyttämän valtatien varrelta.

Bruun ei usko, että kiistat alueella loppuvat tähän, vaan jännitteet ovat paremminkin kiristymässä, mikäli yhtiö ei luovu kiistamaista. Lisäksi esimerkiksi Stora Enson muutaman vuoden takaiset laajentumissuunnitelmat alueella ovat edelleen auki.

"Mikäli Stora Enso ja Veracel aikovat pitää kiinni laajentumissuunnitelmissaan, konfliktit ovat täysin väistämättömiä ja ne tulevat lisääntymään", Bruun arvioi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia