Sri Lankan sisällissota päättyi, konflikti ei | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sri Lankan sisällissota päättyi, konflikti ei

Puolitoista vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen Sri Lankassa on yhä kymmeniätuhansia pakolaisia, sotarikolliset kulkevat vapaalla jalalla ja vähemmistöt on ajettu marginaaliin.

Puolitoista vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen Sri Lankassa on yhä kymmeniätuhansia pakolaisia, sotarikolliset kulkevat vapaalla jalalla ja vähemmistöt on ajettu marginaaliin. "Sota saattaa olla ohi, mutta konflikti ei", toteaa srilankalainen ihmisoikeusaktivisti K. M. Rukshan Fernando.

Fernandon mukaan Sri Lankan väkivaltaisuudet nivoutuvat valtaapitävän enemmistöryhmän, singaleesien, harjoittamaan alistavaan ja poissulkevaan politiikkaan. Toinen merkittävä uhka demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta on mielipiteenvapauden rajoittaminen.

Tamiliväestöön kuuluva Fernando on työskennellyt pitkään vähemmistön oikeuksien parissa ja toimii tällä hetkellä Law and Society Trust -kansalaisjärjestön Ihmisoikeudet konflikteissa -ohjelman johtajana. Fernando kiertää ahkerasti ulkomailla kertomassa maan tilanteesta ja vetoamassa kansainväliseen yhteisöön.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia